2.3 Esteettömyys ja lähikäsitteet

Vammaisten ihmisten yhdenvertaiseen kouluttautumiseen liittyy keskeisesti kysymys opiskelun esteettömyydestä. Alun perin esteettömyyden käsite liittyi ensi sijassa rakennettuun ympäristöön ja fyysisiin liikkumiseen liittyviin esteisiin. Esteettömyys (engl. barrier-free, accessibility; ruots. tillgänglighet) tarkoitti lähinnä sen varmistamista, että julkisiin tiloihin ja rakennuksiin on helppo päästä pyörätuolilla. Viimeisen 10–15 vuoden aikana käsite on laajentunut huomattavasti: rakennusten esteettömyyden ohella sillä tarkoitetaan niin viestinnän kuin palvelujen saavutettavuutta ja myös kaikkien kansalaisten sujuvaa osallistumista yhteiskunnan toimintaan – työntekoon, opiskeluun, harrastuksiin ja kulttuuriin. Esteettömyyttä on alettu pitää yhtenä tasa-arvoisen yhteiskunnan tunnusmerkkinä. (Savela & Hakulinen 2001.) Erityisesti eurooppalaisen tietoyhteiskuntakeskustelun myötä esteettömyydestä on tullut osallistavan tietoyhteiskunnan tunnusmerkkejä (ks. esim. http://ec.europa.eu/information_society/eeurope/i2010; Puupponen 2006). Esteettömyyttä vastaava termi on saavutettavuus, joka kuten esteettömyyskin merkitsee osallistumisen mahdollisuutta kaikille ihmisille elämän eri osa-alueilla.

Esteettömyyskysymykset ovat viime aikoina herättäneet keskustelua niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Keskustelu liittyy usein vammaisryhmiin tai ikääntyviin ihmisiin. Esimerkiksi vammaisjärjestöjen toimesta ja yleisemminkin eduskunnassa käytiin vastikään keskustelua vammaispoliittisen selonteon tiimoilta. Vammaispoliittisessa selonteossa (2006, 9–10) todetaan yhteiskunnan rakenteiden, toimintojen ja palveluiden esteettömyyden edistävän sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vahvistavan ongelmia ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja vähentävän syrjäytymistä. Esteettömyys rakentuu pitkälti myös asenteista ja suhtautumisesta, jotka saattavat heijastua puutteina esimerkiksi viestinnässä tai fyysisessä ympäristössä.

Opiskelun kannalta esteettömyys tarkoittaa sitä, että opiskeluympäristö on sellainen, että jokainen henkilö pystyy ominaisuuksistaan riippumatta toimimaan yhdenvertaisesti muiden kanssa (esim. Turun yliopisto 2002). Opiskeluympäristö voidaan jakaa fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen ulottuvuuteen. Fyysinen ympäristö viittaa rakennuksiin, oppimateriaaleihin, opetusmenetelmiin ja ‑välineisiin ja sosiaalinen ympäristö yhteisön jäsenten tietoihin, taitoihin ja asenteisiin. Psyykkinen ympäristö puolestaan liittyy monenlaisuuden arvostamiseen voimavarana koko oppilaitoksen tasolla. (esok.jyu.fi.)

Esteettömästä opiskelusta on jo olemassa selkeitä suosituksia ja ohjeita; muun muassa vammaisjärjestöistä ja erilaisista hankkeista löytyy siihen liittyvää asiantuntemusta (esim. esok.jyu.fi). Tutkimuksen tarkoitus ei ole toistaa tai arvioida aiempia suosituksia, vaan tuoda esiin erilaisia kokijanäkökulmia.

Esteettömyydestä käytetään myös ilmausta Design for All. Stakesin määritelmän mukaan Design for All tarkoittaa sellaisia suunnitteluun liittyviä strategioita ja keinoja, joilla edistetään ympäristöjen, tuotteiden ja palveluiden käytettävyyttä, saavutettavuutta ja esteettömyyttä kaikille käyttäjille. Käyttäjien tarpeet ovat monenlaisia: heillä voi olla tarpeita, joita esimerkiksi mikä tahansa pysyvä tai väliaikainen vamma voi tuoda tullessaan. Yhteiskunnallisessa viitekehyksessä Design for All on työkalu kestävän kehityksen, erityisesti sosiaalisesti kestävän kehityksen, tukemisessa sekä kaikille yhteisen yhteiskunnan toteuttamisessa. Se myös muistuttaa käytettävyyteen liittyvästä eettisestä näkökulmasta. (Stakes 2004.)

Esteettömyyskysymykset kytkeytyvät keskusteluun inkluusiosta, osallistamisesta. Sekä vammaisuuden yhteiskunnallisen mallin että osallistamisen perusajatuksena on, että ympäristön tulee muuttua, ei yksilöiden. Siinä missä integraatioperiaate tarkoittaa syrjässä tai ulkopuolella olevan mukaan ottamista, inkluusiossa ollaan alusta asti kaikille yhteisessä yhteisössä, jossa kaikkien jäsenten tarpeet otetaan huomioon suunnittelussa ja toiminnassa. Tavoitteena on kaikkien yhdenvertainen osallistuminen elämän eri osa-alueilla koko elämänkaaren ajan. Inkluusiossa yksilön ei tarvitse olla valmis yhteiskuntaan vaan yhteiskunnan tulee olla valmis kohtaamaan kaikkien erilaiset tarpeet. (Ikonen 2000; Naukkarinen ym. 2001.)

Seuraavaksi: 2.4 Näkökulmia opintojen sujuvuuteen

Edellinen: 2.2 Vammaisten ihmisten koulutus