7. Lopuksi

Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sitä, minkälaisia koulutuspolkuja vammaisilla ja kuuroilla nuorilla sekä erilaisilla oppijoilla on sekä sitä, minkälaisten asioiden koetaan kannustavan ja tukevan, minkälaisten vaikeuttavan opintoja. Haastateltavien koulutuspolut ovat tiivistettävissä kolmeen tyyppiin jotka on nimetty suoraviivaiseksi, mutkistuneeksi ja katkenneeksi koulutuspoluksi.

Suoraviivainen koulutuspolku on edennyt ilman suurempia katkoksia, vaikeuksia tai hidasteita asteelta toiselle. Esteitä on ehkä ollut, mutta ne eivät ole vaikuttaneet opintojen etenemiseen tai ne on ollut mahdollista poistaa. Suoraviivaisen koulutuspolun opiskelijat ovat myös viihtyneet oppilaitoksissaan ja kokevat opiskelualan oikeaksi.

Mutkistunut koulutuspolku sisältää katkoksia tai on pitkittynyt: opiskelija on keskeyttänyt opinnot ja vaihtanut oppilaitosta vähintään kerran toisen asteen jälkeen tai hän on suorittaa esimerkiksi jo toista korkeakoulututkintoa tai yhden tutkinnon suorittaminen on pitkittynyt selvästi. Mutkistumisen taustalla vaikuttaa usein esteettömyyteen kytkeytyviä tekijöitä, kuten palvelujärjestelmän puutteita tai asenteellisia esteitä oppilaitoksessa. Koulutuspolkuja pitkittävät myös eri syistä johtuvat työllistymisvaikeudet. Syyt mutkistumiseen voivat kuitenkin olla myös yksilöllisiä, kuten omalta tuntuvan alan löytyminen vasta aikuisemmalla iällä tai opintoihin ja työskentelyyn vaikuttavat muutokset terveydentilassa.

Koulutuspolkua voi luonnehtia katkenneeksi silloin, kun henkilö on ollut vastoin tahtoaan pitemmän aikaa sekä koulutuksen että työelämän ulkopuolella. Hän on joutunut keskeyttämään koulutuksen, josta olisi kiinnostunut, eikä ole keskeyttämisen jälkeen jatkanut toisessa koulutuksessa tai työllistynyt. Opintojen keskeyttäminen ei siis liity alan vaihtamiseen vaan nimenomaan esteellisyyteen, jonka keskeisimmät ulottuvuudet ovat – kuten edelläkin – vammaispalvelujen riittämättömyys sekä asenteelliset esteet oppilaitoksessa. Nämä esteet ovat olleet niin hankalia, ettei opiskelija ole voinut poistaa niitä omien resurssiensa eikä myöskään oppilaitoksen tarjoaman tuen avulla.

Nämä koulutuspolkutyypit kuvaavat yhdenhetkistä tilannetta, eivätkä ne kerro lopullista totuutta haastateltujen koulutusurista. Katkennut koulutuspolku voi jatkua myöhemmin ja vastaavasti suoraviivaisesti edennyt koulutuspolku voi jossain vaiheessa mutkistua tai katketa. Haastateltujen elämäntilanteet ovat vaihtelevia, ja osa heistä on vasta suunnittelemansa koulutuspolun alussa.

Luokittelun tarkoitus on antaa yksinkertainen yleiskuvaus koulutuspolkujen muodostumisesta.

Koulutuspolut ovat yksilöllisiä, ja niiden rakentumiseen vaikuttavat tietysti muutkin asiat kuin opintojen esteettömyys. Esteetön opiskeluympäristö ei välttämättä johda suoraviivaiseen polkuun, eivätkä esteet välttämättä mutkista tai hidasta opintoja. Opiskelua edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä koskevat tulokset ovat tarkemmin jäsennettävissä soveltamalla opiskelukyvyn käsitekarttaa ja yhdistämällä siihen haastatteluissa esiin nousseet tekijät. Tässä esitetyt opintojen sujuvuuden osatekijät täydentävät käsitekarttaa, eivätkä siis sulje alkuperäisen jäsennyksen (ks. luku 2.4 sekä Kurri 2006 ja Kunttu 2005) osatekijöitä pois.

1. Opiskelijan voimavarat tai henkilökohtaiset resurssit. Opintojen sujuvuuden kannalta tärkeitä voimavaroja ovat vahva itsetunto, sinnikkyys sekä tietoisuus omista tarpeista ja oikeuksista. Nämä voimavarat voidaan kiteyttää sisäisen valtaistumisen käsitteeseen, ja ne korostuvat etenkin silloin, kun opiskelijan vamma ei ole näkyvä. Valtaistuminen ei ole sisäsyntyinen ominaisuus, vaan se kytkeytyy sosiaalisiin suhteisiin, jotka muodostavan tärkeän sosiaalisen tuen lähteen.

2. Opiskelutaidot ja -valmiudet. Opiskelutaitojen osalta kriittisiä osatekijöitä ovat motivaatioon ja tavoitteisiin kytkeytyvä oikean alan löytäminen sekä riittävät perusvalmiudet. Oikean alan löytämistä voivat mutkistaa paitsi nuoren epävarmuus oman kiinnostuksen kohteista, myös puutteet ammatinvalinnan ohjauksessa, rajalliset käsitykset omista kyvyistä sekä koulutusvalintaa rajaavat alueelliset tai oppilaitoksen esteettömyyteen liittyvät tekijät. Perusvalmiuksien saavuttamista voi vaikeuttaa puutteellinen perusopetus, jota on koettu erityiskouluissa. Kuuroilla opiskelijoilla riittävän tasoinen kaksikielisyys eli sekä viittomakielen että suomen kielen taito on lisäksi tärkeä perusvalmius. Riittävien perusvalmiuksien saavuttamisen ja oikean alan löytämisen taustalla vaikuttaa myös joukko sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, kuten perusopetuksen ja opinto-ohjauksen resurssit sekä käsitykset perinteisistä ”vammaisten ihmisten ammateista”.

3. Oppilaitosyhteisön tuki. Oppilaitoksen asenteellinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat osaltaan opintojen sujuvuuteen. Erityisesti korostuu asenteellinen esteettömyys. Aktiivinen ja myönteinen asenneilmapiiri oppilaitoksen puolelta helpottaa sekä opinnoissa alkuun pääsemistä että opintojen sujumista jatkossa. Opiskelijan yksilöllisten tarpeiden huomioimisen ohella oppilaitoksen henkilökunta voi tarjota tärkeää tukea ja kannustusta. Kielteinen tai passiivinen asenneilmapiiri aiheuttaa ylimääräistä vaivannäköä sekä stressiä ja voi johtaa jopa opintojen keskeyttämiseen. Oppilaitoksen tasolla on lisäksi syytä nostaa esiin sujuvan tiedonkulun ja selkeän vastuun jakamisen merkitys opiskelun esteettömyydelle. Fyysisen ympäristön esteillä ja esteettömyydellä on merkitystä sekä opiskeluun osallistumisen että oppilaitoksessa viihtymisen ja sosiaalisten suhteiden solmimisen kannalta.

4. Yhteiskunnan tuki. Vammaispalvelut ovat vammaisilla ja kuuroilla nuorilla hyvin keskeisellä sijalla opintojen sujumisen kannalta, vaikka niiden tarve vaihteleekin yksilöllisesti. Toimivat ja riittävät palvelut mahdollistavat opintojen täysipainoisen suorittamisen. Riittämättömät tai vaikeasti saatavat palvelut sen sijaan vaikeuttavat sekä opintojen suorittamista että keskittymistä varsinaiseen opiskeluun. Yhteiskunnassa vallitsevat asenteet ovat yksi yhteiskunnan tuen ulottuvuus, joka heijastuu kokonaisvaltaisesti elinolosuhteiden muodostumiseen.

Opiskelukyvyn käsitekartan mukainen jäsennys soveltuu vammaisten ja kuurojen nuorten koulutuspolkujen tarkasteluun, ja hieman soveltamalla sitä voidaan hyödyntää muidenkin kuin korkeakoulussa suoritettavien opintojen osalta. Sujuvuuden osatekijöitä on kuitenkin syytä laajentaa ja tarkentaa niin, että opiskelijan eri ominaisuuksien ja elämänolosuhteiden merkitys huomioidaan. Vammaisella tai kuurolla nuorella sujuvat opinnot edellyttävät opintoihin liittyvien tiedollisten ja taidollisten valmiuksien ohella usein myös muita vahvuuksia, kuten sinnikkyyttä ja tietoa esteettömyydestä. Yhteiskunnan tuen ulottuvuus puolestaan pitää sisällään huomattavasti laajemman kokonaisuuden kuin vain opintososiaaliset tuet ja palvelut sekä valintajärjestelmän toimivuuden.

Vammaisen tai kuuron nuoren koulutuspolun muodostumisen sekä opintojen sujuvuuden kannalta olennaista on käsitekartan eri ulottuvuuksien vaikutus toisiinsa. Henkilökohtaisten resurssien merkitys opiskelulle korostuu silloin, kun palvelu- tai koulutusjärjestelmän toiminnassa on vajavaisuuksia. Myönteinen ja aktiivinen asenne oppilaitoksen puolelta voi helpottaa palvelujen puutteista johtuvia esteitä, keventää opiskelijan järjestelyvastuuta ja siten parantaa mahdollisuuksia keskittyä varsinaisiin opintoihin. Fyysinen esteettömyys voi puolestaan luoda edellytyksiä sosiaalisten suhteiden solmimiselle ja siten lisätä opiskelijan henkilökohtaisia resursseja.

Erilaisten oppijoiden koulutuspolkuihin vaikuttavat osittain toisenlaiset tekijät kuin vammaisten ja kuurojen nuorten opintoihin. Erilaisten oppijoiden kohdalla painottuvat lähinnä käsitekartan kolme ensimmäistä kohtaa; oppimisvaikeuksiin liittyvä esteettömyys kytkeytyy ennen kaikkea oppilaitosyhteisön tukeen. Vaikka erilaisten oppijoiden koulutusurat eivät ole tämän tutkimuksen keskiössä, haastateltujen kokemukset havainnollistavat osaltaan sitä, kuinka esteettömyys koskee sangen laajaa ja tarpeiltaan heterogeenista joukkoa opiskelijoita. Esimerkiksi kielteiset asenteet, tietämättömyys ja epämääräinen vastuunjako oppilaitoksissa ovat ongelmia, jotka vaikuttavat opintojen sujumiseen opiskelijan ominaisuuksista riippumatta silloin, kun jonkinasteinen esteettömyys on opiskelun kannalta välttämättömyys. Toisaalta vakiintunut vastuunjako, sujuva tiedonkulku sekä kannustava henkilökunta parantavat paitsi esteettömyyttä, myös opiskeluympäristöä kokonaisuudessaan. Esteettömyydestä hyötyvät kaikki opiskelijat.

Koulutuspolkujen muodostumisen lisäksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään näkemyksiä työllistymismahdollisuuksista ja koulutuksen merkitystä niiden kannalta. Haastatellut ovat yleisesti ottaen koulutusoptimistisia: koulutusta pidetään merkittävänä ja sen uskotaan parantavan omaa työmarkkina-asemaa. Toisaalta työelämän esteiden otaksutaan olevan opintoihin verrattuna vaikeammin poistettavissa, ja osa opiskelevista haastatelluista kokee epävarmuutta tulevan työllistymisen suhteen. Työelämässä jo olleet haastateltavat puolestaan ovat kohdanneet niin asenteellisia kuin rakenteellisia esteitä. Työllistymistä ovat vaikeuttaneet työnantajien ennakkoluulot, palvelujärjestelmän jäykkyys sekä etuuksien yhteensovittaminen palkkatulojen kanssa.

Tutkimus osoittaa, että vammaisten ja kuurojen nuorten koulutukseen osallistumiseen ja toisaalta marginalisoitumiseen vaikuttavat keskeisesti koulutusjärjestelmän ulkopuoliset – tai sen ulkopuolelle rajatut – rakenteelliset tekijät, jotka heijastuvat myös yksilölliselle tasolle. Vaikka haastatellut ovat opiskelleet tai opiskelemassa pitkälle, eivätkä he ainakaan koulutustasonsa puolesta kuulu marginaaliin, heidän kokemuksensa kuitenkin tuovat esille monenlaisia esteitä ja marginalisoivia rakenteita, joiden seurauksena koulutuksellinen yhdenvertaisuus ei toteudu. Haastattelujen valossa voidaan todeta, että pelkkä lahjakkuus, motivaatio tai sisäinen valtaistuminen eivät riitä kouluttautumiseen, jos sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet eivät tue toiminnan päämääriä (vrt. Barnes ym. 1999).

Taustalla vaikuttaa keskeisesti koulutusta koskeva lainsäädäntö, joka on perustunut Suomessa pitkään vain opiskelijan oikeuksiin velvoittamatta koulutusjärjestelmää huolehtimaan tukipalveluista tai korjaamaan esteellisiä opiskeluympäristöjä tai -käytäntöjä. Vuonna 2004 voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki sen sijaan kieltää vammaisuuteen perustuvan syrjinnän ja velvoittaa koulutuksen järjestäjää tarvittaessa ryhtymään kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön pääsemiseksi koulutukseen. Mikäli koulutuksen tarjoaja tällaisessa tilanteessa laiminlyö ko. toimet, kyseessä on syrjintä. Laki on parantanut vammaisten opiskelijoiden asemaa, mutta siihen liittyy myös ongelmia: ”kohtuullisia toimia” ei ole laissa tarkemmin määritelty, ja lisäksi yksittäiselle opiskelijalle kynnys viedä syrjintätapaus rikosoikeuteen on korkea. (Kumpuvuori 2006; vrt. Sahlin 2004.) Lisäksi yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta pelkkä lainsäädännön muutos on todettu riittämättömäksi. Lainsäädännön avulla on hankala lisätä ihmisten tietoa, muuttaa jokapäiväisiä asenteita tai karsia syrjiviä käytäntöjä. (Fuller ym. 2004, 456; Tarkki 1998, 217.)

Lait sekä palvelu- ja koulutusjärjestelmä ilmentävät yhteiskunnan arvoja ja asenteita. Palvelujärjestelmän niukkuuden taustalla on katsottu olevan kilpailuyhteiskunnan arvojen heijastuminen sosiaalipolitiikkaan: koska vammaiset ihmiset eivät ole uhka yhteiskunnan tehokkuudelle ja kilpailukyvylle, ei vammaisiin liittyvään sosiaalipolitiikkaan ole panostettu. (Teittinen 2000a). Näkövammaisten, kuurojen ja huonokuuloisten ihmisten koulutusmahdollisuuksien hitaan kehityksen on puolestaan katsottu johtuvan siitä, ettei heitä ole tarvittu ja arvostettu tulevina työelämän ja yhteiskunnan jäseninä (Lehtomäki 2005; Keravuori 1992). Haastateltujen kohtaamien rakenteellisten ja asenteellisten esteiden voidaan sanoa ilmentävän osaltaan yhdenvertaisuuden keskeneräisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa (ks. Haarni 2006).

Toisaalta haastateltujen kokemukset osoittavat, että monissa oppilaitoksissa vammaista tai kuuroa opiskelijaa tuetaan ja esteettömyyden juurruttamiseksi ollaan valmiita tekemään työtä. Näissä oppilaitoksissa integraation voidaan katsoa laajentuneen fyysiseltä tasolta toiminnalliseksi, psykologiseksi ja sosiaaliseksi integraatioksi (ks. Ikonen 2000, 128–129). Tällainen kehitys voi luoda edellytyksiä myös yhteiskunnalliselle integraatiolle sekä pitemmällä tähtäimellä inklusiiviselle koulutusjärjestelmälle ja yhteiskunnalle.

Kilpailukykyvaltion sekä toisaalta kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta on pidetty tärkeänä työvoiman kysynnän monipuolistumista kattamaan entistä laajemmin erilaisia väestöryhmiä (Linnakangas ym. 2006, 82). Mikäli vammaisten ja kuurojen ihmisten työvoima ja osallisuus ymmärrettäisiin tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa, sekä koulutuksen että työelämän esteettömyys oletettavasti edistyisi.

Vammaisten ja kuurojen nuorten koulutusprosesseista on tarjolla vain vähän tutkimustietoa. Tässäkin tutkimuksessa näkökulma on rajallinen: mukana on lähinnä korkealle kouluttautuvia, teoreettisiin opintoihin suuntautuneita henkilöitä. Muutamien haastateltujen koulutuspolku oli haastatteluhetkellä katkoksissa, mutta hekin olivat aikaisemmin suorittaneet vähintään toisen asteen tutkinnon. Jatkossa vammaisten ja kuurojen nuorten koulutuspolkuja olisi syytä tutkia kokonaisvaltaisemmin, ottaen huomioon myös perusasteen koulukokemukset. Erityistä huomiota tulisi kohdentaa koulutuksen nivelvaiheisiin sekä selvittää tekijöitä, jotka estävät vammaisia ja kuuroja nuoria hakeutumasta jatkokoulutukseen perusasteen jälkeen tai jotka johtavat opintojen keskeytymiseen jo toisella asteella. Lisäksi tulisi tutkia oppilaitoksissa vallitsevan asenteellisen esteellisyyden syntyä ja tarkastella mahdollisuuksia sen poistamiseen.

Seuraavaksi: Kirjallisuus

Edellinen: 6. Näkökulmia työllistymiseen