5.5 Yhteiskunnan palvelut

Yhteiskunnan tuki on yksi opiskelukykyyn vaikuttava, varsinaisen opiskelun ja oppilaitoksen ulkopuolinen tekijä. Sitä voidaan pitää myös yhtenä sosiaalisen tuen muotona. Yleensä opiskelijoita koskevaksi yhteiskunnan tueksi lasketaan opintososiaaliset etuudet ja palvelut. (Kurri 2005, 48–49; Kumpusalo 1991, 15). Vammaisilla ja kuuroilla nuorilla opiskelu edellyttää usein erityispalveluja; itse opiskeluun liittyvien palvelujen ohella nuoren arkielämässään käyttämien palvelujen toimivuus saattaa vaikuttaa opiskeluun. Palvelujen riittävyys voi olla ratkaisevassa asemassa jo pääsykoevaiheessa. Esimerkiksi pääsykoekirjojen huono saatavuus saavutettavassa muodossa voi viivästyttää hakuprosessia ja johtaa turhiin välivuosiin.

Tärkeisiin palveluihin kuuluvat taloudelliset etuudet, henkilökohtainen avustaja, viittomakielen tulkki, kirjoitustulkki, kuljetuspalvelut, apuvälineet, liikkumistaidon ohjaus, saavutettavassa muodossa olevien oppimateriaalien laatiminen sekä esteettömät asunnot. Luonnollisesti palvelujen tarve ja siten se, millä tavoin palvelujärjestelmän toimivuus vaikuttaa opintoihin, on yksilöllistä.

Palveluiden ja teknologian kehitys on parantanut vammaisten ja kuurojen ihmisten asemaa ja osallisuutta, ja kehitys on tarkoittanut myös parempia mahdollisuuksia osallistua koulutukseen (esim. Poussu-Olli 1999; Lehtomäki 2005, 105). Toisaalta vammaispalvelulain toteutumisessa on todettu olevan merkittäviä epäkohtia. Palveluntarvetta on tarjontaa enemmän, alueellinen vaihtelu palvelujen saatavuudessa on suurta ja palveluja koskevaa tietoa on usein vaikea saada. (Haarni 2006, 37–38; Somerkivi 2000, 151). Tilanne kuvastuu myös haastatteluissa: opiskelijoiden kokemukset vammaispalvelujen toimivuudesta ovat vaihtelevia ja ongelmia on kohdattu runsaasti. Heillä on myös myönteisiä kokemuksia hyvin toimivista palveluista. Kaiken kaikkiaan haastatteluissa korostuu vammaispalvelujen merkitys opiskelulle. Moni kokee toimivat palvelut opintojen sujumisen edellytyksenä.

Mul on ollu se eläke, et ei oo tarvinnu miettiä, et tarttis mennä töihin ja sitten, et on kaikki palvelut aina järjestyny, koulumatkat taksilla ja sitten henkilökohtanen avustaja. Ne on ollu ihan ehdottomia. Jos ei niitä ois ollu, ni en mä olis jaksanu yksin taistella.

(yliopisto-opiskelija)

No yks tosi tärkee, mikä vaikuttaa opiskelun onnistumiseen, on hyvä avustaja. Et jos avustajan kanssa menee hyvin, niin sitten loputkin menee tosi hyvin. Mulla on nyt tosi hyvä avustaja. Mulla on myös ollu semmosia, kenen kanssa ei oo homma toiminu. Se on ollu aika vaikeeta ja.

(ammattikorkeakoulupiskelija)

Kun tarkastellaan palvelujen merkitystä haastateltujen opinnoille, on hahmotettavissa kaksi keskeistä vaikutusta. Ensinnäkin palvelut vaikuttavat opintojen suorittamiseen käytännössä: esimerkiksi mahdollisuuksiin seurata opetusta tai lukea tenttiin. Opintojen suorittamisen kannalta keskeisiä palveluja ovat henkilökohtainen avustaja, tulkkipalvelut sekä apuvälineet.

Henkilökohtaisen avustajan rooli mielenkiintoinen, koska avustaja on sekä palvelu että osa opiskelijan sosiaalisten suhteiden kokonaisuutta. Sosiaalisen tuen näkökulmasta henkilökohtainen avustaja määrittyy haastatteluissa tärkeäksi toiminnallisen ja tiedollisen tuen lähteeksi. Toisaalta joillakin haastatelluista on kokemusta siitä, että avustajan kanssa tapahtuva opiskelu sekä sen muissa opiskelijoissa herättämä hämmennys voivat eristää opiskelijayhteisössä. Erään opiskelijan sanoin vammaisen opiskelijan ja muiden välille muodostuu "muuri". Toisin sanoen sinänsä toimiva, opiskelua helpottava palvelu voi epäsuotuisassa sosiaalisessa ympäristössä vaikeuttaa opiskelijan pääsyä sosiaalisiin verkostoihin, joissa tapahtuu tärkeää epävirallista oppimista. (ks. Riddell ym. 2004, 21.) Avustajapalvelun osalta ongelmia on kohdattu myös työvoiman saatavuudessa sekä palvelun tiukkojen myöntämisperusteissa. Sopivan henkilökohtaisen avustajan löytäminen ja riittävien avustajatuntien saaminen on ollut hankalaa joillekin haastatelluista.

Eniten esteitä on kohdattu tulkkipalveluissa. Osalla niistä opiskelijoista, joilla on takanaan koulutuksen keskeyttämisiä, tulkkipalveluiden saatavuuteen sekä laatuun liittyvät puutteet ovat olleet yksi syy keskeyttämispäätökseen. Apuvälineet ovat järjestyneet niitä käyttäville opiskelijoille pääosin hyvin, viiveellä mutta ilman suurempia ponnisteluja.

Eräisiin palveluihin taas liittyy ongelmia, koska ne eivät sovi yhteen oppilaitosten käytäntöjen kanssa. Esimerkiksi näkövammaisille opiskelijoille saavutettavien kirjojen toimitusajat ovat pitkät verrattuna siihen, missä vaiheessa lukuvuotta kurssivaatimukset julkaistaan. Näkövammaisten haastateltujen kokemusten mukaan elektronisten tietokantojen lisääntyminen viime vuosina on kuitenkin helpottanut tilannetta.

Osa haastateltavista on turvautunut lähipiirin apuun voidakseen suorittaa opintonsa huolimatta palvelujen riittämättömyydestä. Perheenjäsenet tai ystävät ovat tällöin ottaneet hoitaakseen esimerkiksi avustajan tai tulkin tehtäviä. Kuten todettu, perheen ja ystävien tarjoaman sosiaalisen tuen yksi tärkeä ulottuvuus liittyy tilanteisiin, joissa virallisen järjestelmän kautta saatavassa tuessa on puutteita.

Toisaalta palvelut vaikuttavat mahdollisuuksiin keskittyä varsinaisiin opintoihin. Tässä keskeistä on palvelujen hankkimisen ja saamisen vaatima vaivannäkö, joka saattaa viedä opiskelijan aikaa ja voimavaroja niin, että itse opinnot kärsivät.

Tietenki se olis paljon mukavampaa, ku sais sellasen valmiin paketin, että kaikki asiat olis valmiina järjestetty ja sit vois ite keskittyy vaan siihen opiskeluun, mut semmosta nyt ei valitettavasti ole. Et opiskeluun liittyy aina väistämättä sitä ylimäärästä työtä, et se palvelun järjestäminen ja saaminen, et se vaatii paljon työtä. Toivottavasti tulevaisuudessa se puoli kehittyy siinä mielessä, että opiskelijat vois keskittyä enemmän siihen opiskeluun. Et kyllähän se välillä on aika raskasta. Vaatii kärsivällisyyttä.

(yliopisto-opiskelija)

Vastuukysymys on kytkettävissä suomalaisen sosiaalipalvelujärjestelmän toimintaperiaatteisiin. Teittisen (2000) mukaan sosiaalipolitiikassa on siirrytty kontrollin korostamisen sijasta toimintatapaan, jossa kaikki riippuu palveluja käyttävien omasta subjektista sekä heidän sosiaalisista ja taloudellisista voimavaroistaan. Vammaispalvelujärjestelmän toimivuuden edellytyksenä on, että asiakkaat osaavat itse kysyä ja vaatia oikeuksiaan monimutkaisessa palveluviidakossa. (Teittinen 2000a ja 2000b; vrt. Loijas 1994; Somerkivi 2000.) Asiakkaan rooli on samankaltainen vammaisten ja kuurojen opiskelijoiden opintoihin liittyvien palvelujen kohdalla. Suomessa vammaisten opiskelijoiden asema eroaa selvästi esimerkiksi Ruotsista, jossa mm. opiskelutulkkaus, apuvälineiden järjestäminen ja maksaminen ovat oppilaitosten vastuulla. Tällöin opiskelijan ei tarvitse kuluttaa aikaansa ja voimavarojansa selvittäessään ja organisoidessaan varsinaisen opiskelun ulkopuolella olevia asioita. Suomessa opiskelijan itsensä on hoidettava järjestelyt, vain rahoitus tulee kansaneläkelaitoksen ja sosiaalitoimen puolelta. (Kalela ym. 2003; Lehtomäki 2005; Laaksonen 2005.)

Palveluja koskevan vastuun jakaminen kietoutuu inkluusiokeskusteluun. Inklusiivisen ympäristön perusvaatimus on, että tukipalvelut pitäisi viedä niitä tarvitsevien henkilöiden luo, eikä tarvitsevia palveluiden luo (Ihatsu, Ruoho & Happonen 1999). Toisin sanoen inkluusioperiaatteen mukaisessa oppilaitoksessa on valmiina kaikki palvelut, joita erityisopiskelija mahdollisesti tarvitsee selviytyäkseen opinnoistaan. Vammaisten ja kuurojen nuorten haastatteluissa toistuu edellisen lainauksen kaltaisia ajatuksia: inklusiivisen opiskeluympäristön uskotaan parantavan mahdollisuuksia sujuvaan opiskeluun.

Opintojen suorittamiseen liittyvien järjestelyjen lisäksi opiskelija saattaa tarvita muitakin palveluja, joiden saatavuus ja toimivuus vaikuttavat opintoihin. Useilla haastatelluilla on kokemuksia ”taisteluista ja tappeluista” viranomaisten kanssa arkielämän edellytysten järjestämiseksi.

No yks tekijä, mikä on opiskeluja hidastanu, on se, että yhteiskunnan tarjoamat vammaispalvelut ei oo tällä hetkellä kauheen korkeella tasolla. Niistä joutuu tappelemaan. (...) Siis sanotaan, että joilla ei nää elämän perustoiminnat oo kunnossa, niin kyllä se sit näkyy kaikessa elämässä, et jos joutuu tappeleen siitä, että on riittävästi apua pukeutumiseen, vessassa käyntiin yms. Niin kyl se näkyy kaikessa elämässä. Ja oikeestaan siis se, että ne jutut ei toimi ja sitten vielä se, että niistä tappeleminen vie aikaa.

(yliopisto-opiskelija)

Et seki varmaan tekee osittain, et on ollu niin rankkaa, että ku kaikki muutkin sitten leviää ku jokisen eväät samalla lailla ku opiskelutkin, että ei oo niin helppoa, mitä muuten ois sitten. Että se on kuitenkin aina, kun Kelan kanssa joutuu taisteleen, niin se on iso prosessi ja vaatii hirveesti iteltä. Pitää tietää kaiken maailman byrokratiat ja lakipykälät ja systeemit ja olla toimittamassa todistusta ja todistusta ja toista todistusta ja siltikään ei riitä. Silti tulee hylky. (…) Kyllä se vie yllättävän paljon energiaa ja varsinkin (kaupungin) aikana sitten, kun vanhemmat oli (toisessa kaupugissa), et ei tosiaan ollu muita kun ne opiskelukaverit, niin sitten sillai, että ku ei opiskelukaveri ymmärrä sitä ku ei niillä oo itellä samoja asioita, että ne joutus taistelemaan.

(amk-opiskelija)

Ylimääräisen työn kielteinen vaikutus opiskeluun korostuu toisen asteen jälkeisissä opinnoissa. Kyseisessä vaiheessa opiskelija on usein muuttanut asumaan itsenäisesti, mahdollisesti kauas lapsuudenperheestä, jolloin perheen tarjoama sosiaalinen tuki saattaa vähentyä.

Palveluiksi lasketaan myös taloudelliset etuudet. Opiskelijoiden toimeentulo on kestoaihe korkeakouluopintojen etenemistä koskevassa keskustelussa, ja toimeentulokysymykset liittyvät keskeisesti myös vammaisten henkilöiden asemaan. Vammaisten ja kuurojen nuorten taloudelliset etuudet ovat jossain määrin paremmat kuin opintorahaan oikeutettujen opiskelijoiden, ja muutama haastateltu nostaakin esiin etuuksien tuoman taloudellisen turvallisuuden. Toimeentulokysymyksiä ei haastatteluissa kuitenkaan koeta erityisen merkittäviksi opintojen sujumisen kannalta.

Haastattelujen perusteella voidaan todeta, että vammaispalvelujen niukkuus sekä järjestelmä, jossa palvelut on hankittava koulutusjärjestelmän ulkopuolelta ja niiden hankkiminen on yksin opiskelijan vastuulla, voivat mutkistaa koulutuspolkua. Koulutuksen merkitystä kuurojen ja huonokuuloisten elämänkulussa tutkinut Elina Lehtomäki on pohtinut tällaisen järjestelmän seurauksia. Lehtomäen mukaan oppimisyhteiskunnan ideaalit elinikäisestä oppimisesta ja koulutuksen eriarvoisuutta vähentävästä tehtävästä eivät ole toteutuneet kuurojen ja huonokuuloisten osalta. Koulutustarjonta sekä oikeudet opiskella ja tehdä valintoja koulutusmarkkinoilla ovat periaatteessa laajentuneet, mutta käytännössä riittämättömät tukipalvelut rajaavat mahdollisuuksia. Lehtomäki pitää ongelmallisena sitä, että yhteiskunta ei velvoita koulutusjärjestelmää selvittämään opiskelijan tuen tarvetta eikä tarjoamaan tarvittavaa tukea. (Lehtomäki 2005, 101–103; vrt. Sahlin 2004.)

Lehtomäen tutkimus kohdistuu vuosina 1960–1990 opiskelleiden ihmisten kokemuksiin. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että mainitun kaltainen järjestelmä heijastuu koulutuspolkujen muodostumiseen edelleen 1990–2000-luvuilla. Vaikutukset eivät koske vain huonokuuloisia ja kuuroja opiskelijoita, vaan muitakin opiskelijoita, jotka tarvitsevat vamman vuoksi palveluja, apuvälineitä tai yksilöllisiä opiskeluratkaisuja. Eriarvoisuutta syntyy sekä vammaisten ja muiden opiskelijoiden välille että vammaisten opiskelijoiden kesken.

Asuinpaikkaan sekä sosiaaliseen taustaan liittyvä eriarvoisuus korostuu, kun palvelujen saatavuus vaihtelee (vrt. Kumpuvuori 2006). Opiskelijoiden mahdollisuudet kompensoida vaikkapa tulkkaus-, kuljetus- tai avustajapalveluja omilla sosiaalisilla tai taloudellisilla resursseilla ovat erilaisia, eivätkä mahdollisuudet saada tukea ei riipu vain opiskelijan perheen tai ystävien avuliaisuudesta. Koulutuksesta ja varallisuudesta riippuen vanhempien valmiudet esimerkiksi auttaa nuorta opinnoissa tai hankkia palveluja omalla kustannuksellaan ovat vaihtelevia. Samoin perusopetuksen ollessa puutteellista vanhempien valmiudet antaa korvaavaa opetusta riippuvat paitsi tahdosta, myös kyvyistä ja koulutustaustasta.

Kokonaisuudessaan palvelujen tarkastelu osoittaa, että vammaisia ja kuuroja nuoria koulutuksesta marginalisoivat mekanismit voivat sijaita myös varsinaisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Opintojen sujuvuuden kannalta merkitystä on oppilaitosten eritasoisen esteettömyyden lisäksi koko yhteiskunnan rakenteellisilla ja sosiaalisilla olosuhteilla (vrt. esim. Barnes ym. 1999, 108–109; Haapala & Urhonen 2003, 4–5; Lehtomäki 2005, 101–103).

Seuraavaksi: 6. Näkökulmia työllistymiseen

Edellinen: 5.4 Asenteellinen opiskeluympäristö