ESOK-hanke 2006-2011

Lukijalle

Esteettömyyttä pidetään nykyisin yhtenä tasa-arvoisen yhteiskunnan tunnusmerkkinä. 2000-luku toikin erilaiset esteettömyyshankkeet oppilaitoksiin ja muihin julkisiin instituutioihin. Samaan aikaan opiskelija- ja vammaisjärjestöt tiivistivät yhteistyötään. Yhteistyön yhtenä tuloksena käynnistettiin tutkimushanke, jonka tavoitteena oli selvittää opintojen esteitä ja esteettömyyttä vammaisten ja kuurojen opiskelijoiden itsensä näkökulmasta.

Tutkimusraportin nimeksi poimittiin haastattelulainaus ”Joutuu vähän taisteleen”. Sitaatti tiivistää monen tutkimuksessa haastatellun opiskelijan kokemuksen: vaikka esteettömyyteen kiinnitetään nykyään enenevissä määrin huomiota, ei koulutuspolku aina etene sujuvasti ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Tutkimuksen toteuttamisen on mahdollistanut opetusministeriön tuki. Hanke toteutettiin tiiviissä yhteistyössä korkeakoulujen yhteisen esteettömyyshankkeen (ESOK) kanssa. Kiitokset ESOKin koordinaattoreille Hannu Puupposelle ja Merja Ylöselle yhteistyöstä!

Tutkimuksen tekoa on ohjannut ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet Karri Heikkilä Ammattiin opiskelevat – SAKKI ry:stä, Nelli Karkkunen ja Hanna-Maria Länsirinne Suomen ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto – SAMOKista, Sari Kokko Näkövammaisten Keskusliitosta, Iina Korkiamäki ja Lauri Pakkanen Suomen Ylioppilaskuntien Liitosta, Ari Mattila Suomen Lukiolaisten Liitosta, Marika Nordlund Invalidiliitosta, Päivi Tahkokallio Suomen Design for All-verkostosta, Antti Teittinen Kehitysvammaliitosta, Anna-Maria Urhonen Kynnys ry:stä sekä Sami Virtanen Kuulonhuoltoliitosta. Kiitokset kaikille ohjausryhmän jäsenille hedelmällisestä yhteistyöstä! Lisäksi arvokkaita kommentteja ovat antaneet Otuksen tutkijat Maija Merimaa ja Johanna Penttilä. Suuri kiitos kuuluu tietysti myös tutkimukseen osallistuneille haastateltaville.

Helsingissä marraskuussa 2007

Anna Niemelä                           Janne Jauhiainen

tutkija                                       toiminnanjohtaja

           

Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs

Seuraavaksi: Sisällys