Aivan arkisia asioita

Hannu Puupponen

Oletetaan, että olet ruokatunnilla poikennut pankkiin tai postiin. Ovella huomaat, että edessä on ankara jonotus. Ruokatunti menee eikä riitäkään. Jonotusnumerolaitteen päälle on joku odottamaan kyllästynyt jättänyt lähtiessään vuorolipun, jolla pääset joukon kärkeen.

Onko kuitenkin niin, että tekninen ratkaisu, joka tekee jonon vaikeammin hahmotettavaksi, on houkuttelemassa etuiluun? Jos väki perinteisesti seisoisi virkailijoiden edessä jonoissa, ei tulisi ehkä tungetuksi kaikkien muiden eteen? Voisiko jonossa etuilu olla jollain perusteella moraalisesti hyväksyttävissä? Onko tällaisen kysymyksen pohtiminen turhaa ja tehotonta?

Kansainvälisesti tunnettu terveydenhuollon asiantuntija David Seedhouse suosittelee eettistä harkintaa yhtälailla hallinnollisten päätösten kuin television katselun ja lehtien lukemisen yhteyteen. Arvojen tiedostaminen sekä eettinen pohdiskelu voivat kehittää herkkyyttä ja varmuutta.⁽¹⁾

Amerikkalainen vammaistutkija Anita Silvers on myös pohtinut jonottamista. Kun lähipostin virkailijat yleisen käytännön mukaisesti kehottavat häntä tulemaan pyörätuolillaan jonon ohi suoraan palvelutiskille, hän jää odottamaan vuoroaan. Kun muut seisovat, hänen on vaivattomampaa istua pyörätuolissaan ja odottaa. Silversin mukaan erilaisen kohtelun ansaitsevat ne, joilla on vaikeuksia seisoa pitkiä aikoja jonossa. Vammaisuus ei sinällään ole perustelu erilaiselle kohtelulle ⁽²⁾.

Arvojen tiedostaminen ja eettinen harkinta ovat oleellisia myös esteettömyyden edistämisessä. Opetusministeriön määrittelyssä⁽³⁾"Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa." Näkyvät rakennetun ympäristön esteet ovat kohtuullisin ponnistuksin todennettavissa ja usein poistettavissakin. Oppilaitosten käytäntöjen ja kulttuurien arvioiminen ja kehittäminen on usein hitaampaa.

Opetusalalla kaikilla henkilöstön jäsenillä on valtaa, jota heidän tulisi käyttää opiskelijan osallistumisen ja oppimisen hyväksi. Arjen käytäntöihin sisältyy kuitenkin eri osanottajia eriarvoistavia asenteita ja toimintatapoja, joita virkamies tai -nainen ei työssään usein itse tiedosta. Vammaiset ihmiset kohtaavat jatkuvasti paljon tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita⁽⁴⁾. Sosiaalisen ympäristön esteitä eivät kuitenkaan kohtaa vain vammaiset ihmiset ja vähemmistöt.

Erään yliopiston laitoksen viranhakijan näyteluennon arviointiin osallistunut asiantuntija kertoo:
"Luennoitsija käytti esityksessään alan ammattilaisesta ilmaisua, oliko se nyt jätkä tai hemmo, joka selvästi kuvasi professionaalin miespuoliseksi ja jätti luennolla olleet naisopiskelijat ulkopuolisiksi. Meidän tiedekunnassamme puhutaan monissa yhteyksissä, miten tärkeää on saada enemmän myös tyttöjä opiskelemaan ja pohditaan, miten siinä nyt onnistuttaisiin. Esitin, että tämä eriarvoistaminen olisi otettava huomioon luennon arvioinnissa. Muut arvioitsijat eivät kuitenkaan olleet huomanneet koko tapausta ja minun kritiikkiäni kummasteltiin ja asiaa vähäteltiin."

Luennolla tapahtunut eriarvoistaminen oli vastoin yhteistä linjausta, joten kritiikki on syytä ottaa vakavasti. Uskottavuus perustuu tekoihin eikä sanoihin. Vastaavat kysymykset ovat herättäneet keskustelua myös Kanadassa ja USA:ssa yliopistojen inkluusiopyrkimysten yhteydessä. Osa henkilöstöstä on kokenut kritiikin ja seksismisyytökset akateemisen vapauden loukkaamiseksi. On myös väitetty, että muita opettajaan tai opetettaviin sisältöihin liittyviä arvosteluja on kanavoitu rasistisiksi, seksistisiksi tai kulttuurisesti vinoutuneiksi.⁽⁵⁾ Osa henkilöstöstä taas pitää yliopiston traditiota valkoisten miesten valtakuntana⁽⁶⁾, jossa ovat vallinneet eurooppalaisten ylä- tai keskiluokkaisten, vammattomien kulttuuriset arvot ⁽⁷⁾. Rasismi ja seksismi ovat vääristymiä, jotka tiedostamattomina arjen itsestäänselvyyksinä saatavat tulla uusinnetuiksi. Yksittäiset tapahtumat saattavat näyttää merkityksettömiltä, mutta muodostavat kokonaisuutena paikallisen marginalisaation mallin^₍₈₎.

Opiskelija, joka oli viivästynyt opiskelussan otti yhteyttä oppimisvaikeuksiin perehtyneeseen ohjaajaan. Opinnot olivat tuntuneet kovin työlästyttäviltä jo pitkähkön aikaa, joten ohjaaja kysyi, miksi opiskelija ei ollut jo aikaisemmin ottanut yhteyttä.

"Kun tulimme opiskelemaan tervetuliaispuheessa sanottiin, että me olimme läpäisseet niin tarkan seulan, ettei kenelläkään voinut olla mitään vaikeuksia selviytyä opinnoistaan. Ei sen jälkeen voinut kertoa ongelmista tuntematta itseään jotenkin väärin perustein valituksi tai porukan petturiksi."

Kuinka tervetuliaispuheen ylentäväksi ja yhteisyyttä vahvistavaksi tarkoitettu viesti saattoi aiheuttaa sivullisuutta ja muodostua opintojen edistämisen esteeksi? "Valintaseulan" arvostus oli tervetuliaispuheessa huomattavan korkealla. Mitä kaikkea seulalla tarkoitetaankin, sen uskotaan pystyvän ennustamaan menestys opiskelun ja elämän ennalta arvaamattomissa käänteissä. On ymmärrettävää, jos itsestäänselväksi kuvaillun ongelmattoman opintouran vastukset koetaan omaksi huonoudeksi. Eettisestä näkökulmasta voidaan ajatella, että puhe aloittaville opiskelijoille jäi välineellistäväksi. Ehkä opiskelijalle ei jatkossakaan tarjoutunut vuorovaikutusta, jossa hän olisi tuntenut itsensä päämääräksi sinänsä Kantin esittämällä tavalla.

Smith (2000) ehdottaa Habermasin (1970) ideaalista puhetilannetta asioiden käsittelemiseni mahdolliseksi lähtökohdaksi. Periaatteisiin kuuluu, että osanottajat ovat yhtäläisiä: jokainen puhuu toisille, pyrkii ymmärtämään ja tekemään itsensä ymmärretyksi sekä kertoo totuuden sellaisena, kuin sen tietää. Suhde on vastavuoroinen. Jokainen on puhuja ja kuulija, ja tunnistaa myös toiset tällä tavoin. Yhteisesti käsitetään jokainen osanottaja subjektiksi ja subjektien keskinäisen läsnäolon symmetrisyys. Kenelläkään ei ole etuoikeuksia dialogisiin rooleihin. Vaikka toinen opettaisi, toinen voi argumentoida ja kysyä⁽⁸⁾.

Ideaalisen puhetilanteen malli ei ole ainoa ratkaisuehdotus. Erilaisista toimintatavoista riippumatta tarvitaan vakavaa sitoutumista kuuntelemiseen ja rohkaisemista sen kertomiseen, mistä ei aina ole helppo puhua. ⁽⁸⁾

Kuinka sitten arvoja tiedostava jonottaja toimii? Jonotusta nopeuttavan numerolipun käyttämiseksi tulisi keskustella asiasta kaikkien muiden jonottajien kanssa. Myös virkailijoille olisi annettava tilaisuus sanoa sanansa. Tämä asianosaisten joukko sitten muodostaisi oikeudenmukaisen ratkaisun.

Lähteet

Ryynänen, O-P. & Myllykangas, M. 2000. Terveydenhuollon etiikka: arvot monimutkaisuuden maailmassa. Helsinki: Wsoy.
Silvers, A. 2003. On the Possibility and Desirability of Constructing a Neutral Conception of Disability. Theoretical Medicine. 24. 471-487. Kluwer Academic Publishers. Netherlands.
Laaksonen, E. 2005. Esteetön opiskelu yliopistoissa. Opetusministeriön julkaisuja 2005:6.
Haapala, S. & Urhonen A-M. 2003. Asenteet suomalaisessa yhteiskunnassa. Teoksessa Esteetön opiskelu kuuluu kaikille. Muistio ja toimenpideohjelma vammaisten aseman parantamiseksi korkeakouluissa. 2003. Kuulonhuoltoliitto ry, Kynnys ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry, Suomen Ammattikorkeakoulu-opiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, 4-5. Tulostettu 15.12.2003 http://www.syl.helsinki.fi/asiakirjat/muistiot/muistiot2003/esteettomyysmuistio.pdf
Coren, S. 2000. Are Course Evaluations a Threat to Academic Freedom? Teoksessa S. E. Khan & D. Pavlich (edit.) Academic Freedom and the Inclusive University. Vancouver: UBC Press. 104-117.
Fleming, M. 2000. The Inclusive University and the Problem of Knowledge. Teoksessa S. E. Khan & D. Pavlich (edit.) Academic Freedom and the Inclusive University. Vancouver: UBC Press. 128-135
Bankier, J. 2000. Inclusion and Academy: Debating a Good Idea Freely. Teoksessa S. E. Khan & D. Pavlich (edit.) Academic Freedom and the Inclusive University. Vancouver: UBC Press. 1367-145.
Smith, D., E. Regulation or Dialogue. 2000. Teoksessa S. E. Khan & D. Pavlich (edit.) Academic Freedom and the Inclusive University. Vancouver: UBC Press. 150-157.