Koodinimi CDS
To care, to dare, to share -projekti (CDS) on valtakunnallinen Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima 14 ammattikorkeakoulun yhteistyöhanke. Sen tarkoituksena on syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa.
Tavoitteena on luoda toimintakäytännöt, joilla tiedostetaan ja tunnistetaan ammattikorkeakouluopiskelijan riskit syrjäytyä, puututaan opiskelijan ongelmiin varhaisessa vaiheessa, annetaan tukea ja saatetaan hänet tarvittaessa kunnallisten palveluiden piiriin.
Kaksivuotinen kehittämishanke käynnistyi syksyllä 2009. Tavoitteena on varmistaa, että projektissa kehitetyt ja jaetut käytännöt ja mallit levitetään ammattikorkeakoulujen käyttöön.
- Laajan projektin yhteistyön käynnistyminen oli haastavaa, mutta alkuvaiheen jälkeen yhteistyö lähti verkostossa hyvin käyntiin. Projektissa on mukana ammattikorkeakouluja aina Torniosta Helsinkiin ja tästä syystä projektissa on organisoiduttu alueellisesti kolmeen ryhmään: etelä, länsi ja pohjoinen. Ryhmät toimivat alueellisesti seutukoordinaattoreiden johdolla, CDS-projektipäällikkö Mia Juuso kertaa projektin alkuvaiheita.
- Suurena apuna työskentelyssä ovat olleet www-työkalut, verkkokokoukset sekä projektin www-palvelu.
Onko muuten projektin internet -palveluissa kiinnitetty huomiota verkkoesteettömyyteen ja saavutettavuuteen?
- Tätä asiaa ei ole pohdittu. Käytössä oleva Elgg-verkkopalvelu ostetaan ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Verkkopalvelu toimii pääsääntöisesti projektissa mukana olevien toimijoiden tietovarastona ja työskentelypaikkana.
Koulutus avainasemassa
Pääsääntöisesti projektissa on edetty toimintasuunnitelman mukaisesti. Projektiin sisältyy tutkimusta, ja tähän liittyen on valmistunut Kansainvälisten opiskelijoiden terveys- ja hyvinvointipalvelut korkeakouluissa –suositus käytännön kehittämiseksi (Päivi Vuokila-Oikkonen, CDS-hankkeen tutkija, TtT).
Kehittämistyötä tehdään teemakohtaisissa kehittämisryhmissä. Ammattikorkeakouluissa on projektiin liittyen järjestetty erilaista toimintaa ja pilotointeja, kuten erilaisia yhteishenkeä ja välittämistä lisääviä ja vahvistavia yhteistilaisuuksia opiskelijoille ja henkilökunnalle. Merkittävässä roolissa on myös koulutus, jota tarjotaan ammattikorkeakoulujen henkilöstölle.
- Koulutuksiin on osallistunut opettajien lisäksi myös muuta korkeakoulujen henkilökuntaa ja opiskelijayhdistysten jäseniä. On tärkeää huomata että opiskelijoiden hyvinvointi koskettaa kaikkia ammattikorkeakoulun toimijoita, ei ainoastaan opettajia.
Henkilökuntaa koulutetaan myös tunnistamaan opiskelijan "oirelu".
- Koulutuksissa on käsitelty mitä ongelmia tai syitä nuorten syrjäytymisen takaa löytyy. Annetaan tietoa huolen vyöhykkeistä sekä mallinnettuja tapausesimerkkejä, harjoitellaan kohtaamista ja puheeksi ottamista. Koulutukset on otettu hyvin vastaan ja ne on koettu tärkeiksi.
Entä jos opiskelija pysyy passiivisena opettajien yhteydenotoista huolimatta?
- On tärkeää, että asiaan puututaan ja huoli otetaan puheeksi.
Projektissa mukana olevat ammattikorkeakoulut tiedottavat CDS-projektin toiminnasta ammattikorkeakoulunsa sisällä sekä alueellisesti yhteistyötahoille. Opiskelijoille on annettu tietoa info-tilaisuuksissa ja oppilaitoksen www-sivuilla. Projektin ohjausryhmässä on mukana myös Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta, SAMOKista, edustaja.
Lisäksi hyvä kanava tiedottamiseen ovat olleet opiskelijayhdistykset, jotka ovat välittäneet tietoa projektista eteenpäin.
- Projekti on otettu erittäin kiinnostuneesti vastaan. Se koetaan tärkeäksi ja ajankohtaiseksi. Joissakin ammattikorkeakouluissa opiskelijayhdistykset ovat olleet hyvin aktiivisesti mukana yhteisessä kehittämistyössä.
Uusia tuulia
Myös opiskelijoiden tukikeskus Nyytiä on hyödynnetty projektin yhteydessä. (Lue artikkeli Nyytistä.)
- Olemme vierailleet Nyytissä ja tutustuneet sen toimintaan. Tietoa Nyytistä on välitetty CDS-projektin ohjausryhmälle ja projektissa mukana oleville korkeakouluille.
Varsinkin pääkaupunkiseudun oppilaitoksissa on jo ennen CDS-projektia markkinoitu Nyytin elämäntaitokurssia ja järjestetty hengailuiltoja.
- Jatkossa Nyyti ry:n laajentaa toimintaa ammattikorkeakouluihin ja CDS-projektin on osaltaan tukemassa tätä laajentumista.
CDS:n yksi kehitteillä oleva palvelu nousee käytännöllisyydessään ja tarpeellisuudessaan esille. Opiskelijoiden käyttöön suunnitellaan verkkopohjainen "huoliviesti", joka milloin tahansa tavoittaa ammattikorkeakoulussa nimetyn henkilön, joka osaa huoleen reagoida.
Projekti päättyy, hyvät käytännöt jatkuvat
Projektin jälkeen hyvät mallit ja käytännöt on tarkoituksena juurruttaa ammattikorkeakoulukenttään.
- Projektin jälkeen uudet toiminnot ovat osa ammattikorkeakoulujen normaalia toimintaa ja niiden onnistumista seurataan ammattikorkeakoulujen omien käytäntöjen mukaisesti.
Seuraaminen ei ole pelkästään ulkopuolisen tahon käsissä, vaan myös opiskelijat tuottavat ajankohtaista tietoa. Projektissa on luotu sosiaalisen pääoman mittari, joka mittaa luottamusta, osallistumista ja voimavaroja.
- Luottamusta ja osallistumista opiskelija arvioi suhteessa ammattikorkeakoulun toimijaryhmiin kuten oma opiskeluryhmä ja opettajat, AMK-ympäristöön kuten opetussuunnitelma, opetusmenetelmät, sekä opiskelijan voimavaroihin kuten psyykkinen hyvinvointi, ihmissuhteet, työssäkäynti ja harrastukset. Tämä mittari otetaan käyttöön projektissa mukana olevissa ammattikorkeakouluissa keväällä 2011.
Projekti päättyy vuoden 2011 lopussa.
- Projektissa kehittämistyö jatkuu aktiivisesti kevään ajan. Kehittämistyön ja tutkimuksen tuloksia levitetään ja otetaan käyttöön sekä laaditaan suunnitelmia, joilla varmistetaan uusien toimintojen ja mallien juurtuminen osaksi ammattikorkeakoulujen normaalia toimintaa.
Otto Myöhänen
HuK, korkeakouluharjoittelija
ESOK-hanke