Esteettömys on arvokysymys
Design for All, DfA, tarkoittaa ympäristöjen esteettömyyttä, palvelujen saavutettavuutta ja tuotteiden helppokäyttöisyyttä. DfA tarkoittaa myös suunnitelmallista ja strategista toimintatapaa, joka laajimmillaan käsittää koko yhteiskunnan toiminnan inhimillisen monimuotoisuuden huomioon ottamiseksi. Suomessa 34 jäsenorganisaation monialainen DfA-verkosto on edistänyt vuodesta 2002 alkaen Design for All -lähestymistavan toteuttamista STAKESin johdolla. Päivi Tahkokallio on Suomen Design for All -verkoston koordinaattori.
Tavoitteena kestävä kehitys
Päivi Tahkokallion mukaan yleisen esteettömyyskäsitysten laajentaminen rakennetun ympäristön ja liikkumisen kysymyksiä avarammaksi, on ollut haasteena verkoston perustamisesta lähtien. DfA-verkostotoiminta ja aktivoitunut monitahoinen ja -tasoinen vuoropuhelu ovat edistäneet tätä pyrkimystä. Tahkokallio iloitseekin siitä, että hyvin erilaisilta tahoilta otetaan tänä päivänä yhteyttä ja kysytään, mitä voisi tehdä esteettömyyden edistämiseksi ja mistä saisi tietoa.
-Tällä 15 vuoden omakohtaisella DfA-kokemuksella sanoisin, että viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut selvä hyppäys siinä, kuinka aktiivisesti eri yhteiskunnan alueilla sekä Suomessa että Euroopassa puhutaan esteettömyyden edistämisestä. Samalla ymmärrys siitä, mitä esteettömyys on ja miten sitä edistetään, on kasvanut selvästi.
Design for All -toiminnan taustafilosofiana on kestävä kehitys. Kestävää voi olla kehitys, jossa otetaan huomioon ympäristön, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat. Sosiaalisesti kestävään kehitykseen liittyy tasa-arvon periaate.
-DfA on ikään kuin kokoelma välineitä, joilla edistetään kestävää kehitystä. Jos suunnitellaan ympäristöjä, palveluja ja tuotteita jo lähtökohtaisesti mahdollisimman laajoille joukoille, niin silloin tuetaan kestävää kehitystä ja sen kokonaisuutta.
Sosiaalisesti kestävä kehitys ottaa huomioon tämänhetkisen maailman käyttäjien kirjon ja yksilön elämänkulussa tapahtuvat muutokset. Oikeudenmukaisuus edellyttää myös niiden, jotka eivät ole mukana keskustelemassa, ottamista huomioon.
-On ajateltava ratkaisujen kestävyyttä myös tulevien sukupolvien kannalta.
Koulutus on keskeistä esteettömyyden edistämisessä
Euroopan laajuisesti keskustellaan esteettömyyden edistämisestä lainsäädännöllisin keinoin, erilaisin ohjeistuksin ja koulutuksen avulla. Tärkeä kysymys on myös, mitkä ovat ne tasot, joilla DfA-näkökulmaa edistetään. Tahkokallion mielestä DfA-toimintaa edistetään parhaiten koulutuksen avulla.
-Koulutukseen tuodaan DfA-oppisisältöjä eri oppiaineisiin ja edistetään toimintaympäristön esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Korkeakouluissa se tarkoittaa sekä toimintaympäristöjen että niissä tuotettavan tiedon muuttamista.
Tahkokallion mukaan korkeakoulujen itsenäisyys tuo oman haasteensa kehittämistyöhön. Tämä näkyi myös eEurooppa 2002 -tietoyhteiskuntaohjelmassa, jonka tuloksena DfA-verkostotkin syntyivät. Koulutuksen suhteen tärkein tavoite oli DfA-opetussuunnitelmien kehittäminen EU-maiden tärkeänä pitämään teknologiakoulutukseen.
-Korkeakoulumaailma on Euroopassa itsenäinen toimijoiden joukko eikä sellaista taikanappia olekaan, jolla voitaisiin kehittää kaikkien hyväksymä yhteinen DfA-opetussuunnitelma. Sen sijaan on mahdollista edetä pienemmin askelin ja kehittää monipuolisesti DfA-sisältöisiä moduleita tai kursseja.
Vaikka koulutus on keskeinen kehittämismahdollisuus, ei se yksin riitä. Tahkokallion näkemys on, että lainsäädännöllä saadaan esteettömyysasioille riittävä huomio ja asetetaan perustaso sille, mitä pitää saavuttaa. Esteettömyyden laatua ei voida kuitenkaan tuottaa lainsäädännöllä. Tahkokallio pitää esteettömyyttä arvokysymyksenä, johon vastaaminen edellyttää lainsäädännön lisäksi koulutuksen kautta saatavaa asiantuntemusta ja riittävän laajaa yhteistä sitoutumista esteettömyyden tausta-arvoihin.
-Ei riitä, että koulutuksen sisältö tuottaa osaamista, jos toimintaympäristö on täysin välinpitämätön esteettömyyden tai saavutettavuuden suhteen.
Kunnat ja kokonaisvaltaisen esteettömyyden haaste
Tahkokallio kertoo, että Kylä ja kaupunki kaikille -projektissa selvitettiin, missä vaiheessa suomalaiset kunnat ovat esteettömyyssuunnitelmiensa tekemisessä. Kyselyllä kartoitettiin, miten moni suunnitelmia tekee ja millaisia ovat suunnitelmien sisällöt. Noin 40%, kunnista vastasi, mikä Tahkokallion mielestä on kuntakyselyssä kohtuullisen hyvä.
-Karkeasti 10-20% kunnista on tehnyt jonkinlaisen esteettömyyssuunnitelman, mutta suunnitelmat keskittyvät yleensä perinteisen esteettömyyskäsityksen mukaisesti rakennettuun ympäristöön tai liikkumiseen.
Tahkokallio kaipaisi myös viestintää, palveluita, koulutusta ja kulttuuritarjontaa koskevaa esteettömyyssuunnittelua. Hän toivoo kokonaisvaltaista näkemystä siitä, mitä kaikkia kunnan alueita esteettömyys koskettaa.
-Se on laaja haaste tämän päivän kunnassa, jossa on monenlaista väkeä ja erilaisia tarpeita. Mikä on se tapa, jolla hoidetaan esteettömyyttä kokonaisvaltaisesti? Keiden tehtävä se on ja miten se käsitellään?
Kartoituksen tuella ryhdytään etsimään tapoja, joilla voidaan tukea kuntia niin, että kokonaisvaltaisempaa työtä esteettömyyden edistämiseksi voitaisiin tehdä. Tehtävä ei ole helppo.
-Kun on kulttuurilautakuntaa ja opetuslautakuntaa jne. tarvitaan sektorirajojen yli menevää yhteistyötä. Oma iso kysymyksensä on, millaiseksi suomalainen tuleva kuntamalli tulee muodostumaan.
Vilkas DfA-vuosi 2006
-Kuluva vuosi 2006 on merkittävä STAKESin ja DfA-verkoston jäsenorganisaatioiden näkökulmasta. Me koordinoimme tämän vuoden ajan koko eurooppalaista DfA-verkostokokonaisuutta, johon tällä hetkellä kuuluu noin 160 jäsenorganisaatiota 23 EU-maassa. Verkostokokonaisuuden nimi on European Design for All e-Accesibility Network EDeAN.
Vuoden tärkein tapahtuma on kansainvälinen DfA-konferenssi syyskuun puolivälissä Rovaniemellä ja heti sen perään tulee Liikenne- ja viestintäministeriön i2010-konferenssi Helsingissä, molemmat osa Suomen EU-puhenjohtajakauden ohjelmia. Rovaniemellä esteettömyyden edistäminen korkeakouluissa tulee Tahkokallion mukaan olemaan yksi osa-alue, jonka hankkeita ja kehittämistyön tuloksia esitellään.
-Suomessa tehtävä työ on tietynlainen lippulaiva, jota on syytä nostaa näkyville. Samalla se tarjoaa tilaisuuden kansainväliselle keskustelulle tämän teeman ympäriltä.
Vuoden 2006 monikerroksellista DfA-tapahtumakalenteria hallitsevat i2010 tietoyhteiskuntaohjelma ja sen inkluusio-osuus.
-Kesäkuun puolivälissä Latviassa Riikassa on ohjelman eInkluusio-osan konferenssi, jonka järjestäjinä ovat Latvian hallitus, komissio ja Itävallan puheenjohtajuuskausi.
Uusi eurooppalainen tietoyhteiskuntaohjelma i2010 sisältää selvän tilauksen verkoston asiantuntemukselle ja kyvylle toimia.
-Komission suunnalla katse kohdistuu DfA-verkostoon. Toiveena on, että suuret ja aika abstraktit eInkluusio- tavoitteet konkretisoidaan. Se, mitä asioita edistetään, tehdään selväksi.
Työtä ruohonjuuritason ja ministeriöiden kohtaamiseksi
Tahkokallio toteaa kaikkien suomalaisten ministeriöiden edistävän esteettömyyttä oman toimialansa suhteen. Liikenne- ja viestintäministeriö erottuu muista ainoana ministeriönä, jolla on pitkän aikavälin esteettömyysstrategia. Erityisesti liikenneministeriö on ollut edelläkävijä esteettömyystyössä.
-Liikenneministeriö on tehnyt oman esteettömyysstrategiansa ensin ja se on malliesimerkki ministeriötason esteettömyysstrategiasta, jossa esteettömyyttä katsotaan laaja-alaisesti. Viestintäministeriö on tehnyt oman strategiansa viime vuonna ja sitä toimeenpannaan parhaillaan.
Opetusministeriön Tahkokallio kertoo ryhtyneen aktiiviseen esteettömyystyöhön ESOK-hankkeen, OTUS-säätiön tekemän selvityksen ja muutaman muun taustatyön myötä. Opetusministeriön kulttuuripuoli on vastikään, huhtikuun alussa julkaissut toimenpideohjelman Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus 2006-2010. Opetusministeriölläkään ei kuitenkaan ole yhtenäistä esteettömyysstrategiaa.
Tahkokallio arvioi, että esteettömyyden huomioon ottaminen strategisena pyrkimyksenä toteutuu ministeriöissä ja erilaisissa organisaatioissa usein yksittäisten, motivoituneiden asiantuntijoiden toimintana, jota tukee mahdollisuus osallistua oman toimialan eurooppalaiseen esteettömyyskeskusteluun. Parhaimmillaan mielenkiinto laajentuu ja muuttuu vähitellen pitkäjännitteisiksi strategioiksi ja konkreettisiksi toimenpideohjelmiksi.
Esimerkkinä mahdollisimman laajasta valtionhallinnon sitoutumisesta DfA-kehittämiseen Tahkokallio mainitsee Norjan.
-Norjassa kaikki 15 ministeriötä rakensivat vuonna 2005 yhteisen 5-vuotisen DfA-ohjelman, jossa toteutetaan satoja hankkeita ja kun on öljyrahaa, siihen panostetaan myös reippaasti. On siis maita, joissa mielenkiinto on yhteiskunnallisesti laaja. Toisaalta on maita, joissa toiminta on hyvin pistekohtaista, mutta joka puolella Eurooppaa kehittämistyötä tehdään.
Tahkokallio pitää kuitenkin ministeriötason toimintaa väistämättä jossain määrin ylhäältä alaspäin toteutuvana ja sen tueksi tehtävä ruohonjuuritason toiminta on välttämätöntä.
-Kun asioita tehdään sekä ylhäältä alaspäin että alhaalta ylöspäin, niin nopeammin kohdataan jossakin. Kumpikaan ei pelkästään riitä, tarvitaan molempia.
Myös korkeakouluympäristössä esteettömyystyön on oltava strategista ja ylimmän johdon tulee sitoutua esteettömyyden edistämiseen.
-Se tarvitaan, jotta ruohonjuuritaso voi toimia. Korkeakouluympäristössäkään ei riitä, että tehdään asioita vain alhaalta ylöspäin.
