Esteettömyys löytyy pään sisältä

Teksti: Kirsi-Marja Nurminen
Kuva: Petteri Kivimäki

Jan Hänninen aloitti tietotekniikan opinnot vuonna 1996. Maisterin paperit hän sai käteensä kesäkuussa. Riviopiskelijasta Hänninen poikkeaa kuitenkin siinä, että hän liikkuu pyörätuolilla, tarvitsee apua muistiinpanojen tekemisessä ja tenttijärjestelyissä sekä usein myös henkilökohtaisen avustajan.
- Varsinkin alkuaikoina liikkumiseni oli rajoitettua. Yliopistolla on kuitenkin koko ajan lisätty esteettömyyttä. Ja vammaisia opiskelijoitakin on nykyisin enemmän, pohtii Hänninen.

Tietotekniikan laitos on suhtautunut myönteisesti erilaiseen opiskelijaansa, ja erityisjärjestelyjä on tehty Hännisen tarpeiden mukaisesti. Ongelmiakin kuitenkin oli.
- Apua piti etsiä monen ihmisen takaa ja tieto oli hajallaan eri puolilla yliopistoa. Olisi hyvä, jos vammaisille opiskelijoille olisi parempi tukiverkosto. Myös oma tukihenkilö olisi hyvä olla olemassa, ehdottaa Hänninen.

Hänninen kuitenkin kiittää yliopistoa ennakkoluulottomuudesta.
- Vaikka aluksi olikin hankaluuksia, on palvelu aina ollut hyvää. Hän on iloinen maisterin papereistaan, sillä ne todistavat selviytymisestä muiden joukossa.
- Tämä on ollut sekä itselleni että laitokselle iso haaste. Onnistuminen palkitsee varmasti kaikki. Hänninen aloitti valmistumisensa jälkeen jatko-opinnot ja työskentelee samalla itsenäisenä yrittäjänä. Hänen tutkimuksensa liittyy neurotieteisiin.
- Tavoitteeni on viiden vuoden kuluttua tohtorinhattu, hän kertoo.

Nykyisin Hänninen asuu Kangasvuoressa tavallisessa vuokrakaksiossa. Opiskeluaikana hän asui Kortepohjassa, jossa pärjäsi hyvin.
- Joskus tosin saattoi olla pientä vääntöä siinä, että sai viikonloppuna hissinkorjaajan paikalle. Minä kun en pysty liikkumaan ilman sitä.
Hännisen mielestä esteettömyys löytyy ennen kaikkea ihmisen pään sisältä.
- Esteettömyys riippuu siitä, miten valmis ihminen on vastaanottamaan siihen liittyvät asiat ja toimenpiteet ja miten hän ottaa vammaiset ihmiset huomioon.

Erilaiset opiskelijat ovat voimavara

Jan Hänninen osallistui muun muassa lehtori Vesa Lappalaisen kursseille.
- Esimerkiksi ohjelmointikurssilla, jolle osallistuu noin 150 opiskelijaa, Jan istui eturivissä. Opettajalle oli mukavaa, kun Jan on niin välitön ja näyttää tunteensa. Näkee heti, milloin joku asia menee perille. Muista ei koskaan tiedä, kuuntelevatko he edes, Lappalainen naurahtaa.

Tehtäviä palautettaessa Hännisellä oli mukana avustaja, joka ymmärsi Janin puhetta paremmin.
- Avustajan käyttö sujui ihan hyvin, kun siihen tottui. Joskus oli hankaluuksia, kun avustajalle tietotekniikan käsitteet eivät olleet tuttuja. Käytimme kuitenkin paljon sähköpostia apuna, ja sen käyttö Janilta sujuu kuin keneltä tahansa opiskelijalta.

Lappalainen on opettanut myös näkövammaisia.
- Joskus luennolla on ollut opaskoirakin, joka kuunteli opetusta hiiren hiljaa. Erilaiset opiskelijat ovat Lappalaisen mielestä voimavara.
- Heitä ei pitäisi missään tapauksessa väheksyä, hän korostaa.

Hännisen tutorina toimi vuonna 1996 Eeva-Kaisa Rouhiainen. Hänen mielestään tärkeintä erilaisen opiskelijan ohjaamisessa on ennalta varautuminen.
- Janin tulosta ryhmääni tiesin ajoissa ja osasin suunnitella ohjelman sen mukaisesti - esimerkiksi varata huoneen, jonne ei tarvinnut mennä portaita pitkin. Muuten ryhmäläisiä on kohdeltava samalla tavoin. Ketään ei pidä hyysiä, Rouhiainen korostaa.