ESOK-hanke 2006-2011

Aito esteettömyys vaatii yhteistyötä

Tiedote 6.5.2009, Opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat

Vammaiset ihmiset ovat heikommin koulutettuja kuin samanikäiset ihmisten keskimäärin. Se on yksi syy heidän syrjäytymiseensä. Liian monen lahjakkaan ja innokkaan vammaisen ihmisen korkeakouluopiskelu jää haaveeksi tai keskeytyy ihmisestä riippumattomien esteiden takia. Yleisimpiä esteitä ovat riittävien tukipalvelujen puute ja tilojen hankaluus. Esteetön opiskelu korkeakouluissa -hankkeen (ESOK) aikana on luotu suosituksia, joiden avulla korkeakoulut voivat edistää opetuksensa ja tilojensa esteettömyyttä. Hankkeen aikana korkeakoulujen esteettömyys on lisääntynyt merkittävästi.

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n puheenjohtaja Saku Jokisalo ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n puheenjohtaja Jussi Rauvola muistuttavat, että opiskelun esteettömyys ei aina ole kiinni pelkästään oppilaitoksesta. Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö OTUS rs:n tutkimuksen mukaan opiskelun esteeksi saattaa muodostua muun muassa esteettömän asunnon tai henkilökohtaisen avustajan puuttuminen. Opiskelu ei onnistu, jos arjesta tulee jatkuvaa taistelua pärjäämisestä.
- Korkeakoulujen ohjaushenkilökunnan on hankittava tietoa vammaisille opiskelijoille myönnettävistä palveluista, ettei heiltä kuluisi kohtuuttomasti aikaa niiden etsimiseen. Korkeakoulujen on tehtävä yhteistyötä kuntien ja Kelan kanssa niin, että opiskelijan elämä toimii oppilaitoksen ulkopuolellakin, Saku Jokisalo sanoo.

Yhteistyötä tarvitaan myös toisen asteen ja korkeakoulujen välillä. Opinto-ohjaajat eivät osaa neuvoa vammaisia opiskelijoita, koska eivät tiedä, miten opinnot näille soveltuvat. Valitettavan usein esimerkiksi liikuntavammainen saa tyytyä siihen, että häntä neuvotaan hakeutumaan alalle, jossa ei tarvitse liikkua. Korkeakoulujen pitäisi esittelymateriaalissaan ja verkkosivuillaan kertoa selkeämmin tilojensa ja opetusjärjestelyjensä sopivuudesta vammaisille opiskelijoille.
- Vammaisella opiskelijalla on oikeus saada laadukasta opinto-ohjausta, jonka tavoitteena on löytää juuri hänen kykyjään ja mieltymyksiään vastaava opiskelupaikka. Korkeakoulutuksen tehtäväksi ei pidä nähdä vain tietyn ammatillisen pätevyyden antamista. Se pitäisi mieluummin käsittää pohjaksi omaperäisemmillekin uravalinnoille, Jussi Rauvola muistuttaa.

Lisätiedot:

asiantuntija Amu Urhonen,
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry,
etunimi.sukunimi@samok.fi, 050 389 1015

sosiaalipoliittinen sihteeri Timo Lehtinen,
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)ry,
etunimi.sukunimi@syl.fi,  041 515 2227