ESOK-hanke 2006-2011

Esteettömyys opintojen ohjauksessa -verkkokoulutus

Kuopion yliopiston oppimiskeskus toteutti keväällä 2009 Esteettömyys opintojen ohjauksessa –koulutuksen (2op), joka oli Esteetön opintopolku työelämään –hankkeen (ESR) järjestämä.

Opiskelu tapahtui pääosin Moodle-oppimisympäristössä, ja siihen liittyi myös kaksi lähitapaamista. Koulutukseen osallistui Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun ohjausta antavaa henkilökuntaa.

Koulutuksessa pohdittiin ohjauksen haasteita ja mahdollisuuksia esteettömyysnäkökulmasta. Koulutuksen aikana osallistujat saivat jäsennettyä omaa ymmärrystä esteettömyydestä ja peilattua sitä oman ryhmänsä näkemyksiin. Koulutuksessa tarkasteltiin omia ohjauskäytänteitä, joiden pohjalta tuotettiin ohjausmalli. Tehtävän tavoitteena oli arvioida ja kehittää ohjausta, sen suunnittelua ja kirjaamista. Tässä yhteydessä pohdittiin muun muassa ohjaajan vastuuta ja velvollisuuksia monenlaisten oppijoiden ohjauksessa.

Koulutukseen osallistuneet pitivät yhtenä tärkeimmistä koulutuksen anneista kollegiaalista verkostoitumista. Koulutuksen aikana tunnistettiin eri organisaatioissa ja eri tehtävissä työskentelevien henkilöiden ajatuksissa ja pohdinnoissa samanlaisia piirteitä.

Lisätietoja koulutuksesta:
Jonna Jäntti
oppimiskeskus, Kuopion yliopisto
jonna.jantti(at)uku.fi, 040-355 3839

Esteetön opintopolku työelämään -hanke