Bridging the Gap

Karoliinisessa Instituutissa järjestetyn konferenssin teemana olivat oppimisvaikeudet. Noin 70:stä osanottajasta valtaosa oli Ruotsin ja Norjan korkeakoulujen henkilöstöä, mutta kaikki Pohjoismaat olivat edustettuna ja yhteistyö käynnistyi intensiivisen keskustelun merkeissä.

Konferenssin avauksessa Marianne Smedegaard korosti Design for All -periaatteen toteuttamista yhteiskunnan eri osa-alueilla. Hän toimii Pohjoismaisen vammaisasiain yhteistyöelimen NSH:n johtajana Tanskassa. Ragnwi Marcelind, Ruotsin sosiaaliministeriön valtiosihteeri arvioi omassa puheenvuorossaan ihmisoikeuksia koskevan tietoisuuden kohentuneen oleellisesti ja piti pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä kehittämistyölle.

• Dyslexi och närliggande diagnoser, studenter i högskolan, pedagogiska perspektiv
• When reading skill is compromised - identification and intervention
• Tankestöd för studenter med kognitiva svårigheter och för deras lärare
• Bologna process and social dimension
• Keskustelu

Dyslexi och närliggande diagnoser, studenter i högskolan, pedagogiska perspektiv

Martin Ingvar, neurofysiologian professori Karoliinisesta Instituutista, pohti lukivaikeuden ja oppimisvaikeuksien olemusta sekä oikeudenmukaisuuden tavoittelemista korkeakoulujen käytännöissä. Hän tarkasteli lukivaikeutta kognitiivisten taitojen, tunne-elämän hallinnan
ja psykososiaalisten kokemusten kokonaisuutena. Dysleksiaan tulisi saada tukea jo elinkaaren alussa. Monelle, jonka kohdalla varhainen tuki ei ole toteutunut, on koulu ollut alituista taistelua. Opiskelun alkaessa opiskelijalla saattaa olla takanaan kiusaamista, jopa itsetunnon luhistuminen.

Ingvarin mukaan Coach-mallin yksilöohjauksella on saatu hyviä tuloksia itsetunnon ja oppimisen hallinnan kehittämiseksi. Ohjausta tarvitaan kuitenkin myös opettajille eikä sekään riitä: ”Teidän pitää rokottaa koko yliopistonne järjestelmänä toimimaan näissä asioissa – pohtien normaaliutta, mittaamismetodeja, menetelmiä, pedagogiikkaa ja oppimista. Pitää olla säännöt, ohjeet ja menetelmät selvinä.” Ingvar esittää.

Ingvar piti tärkeänä miettiä eettisiä kysymyksiä kuten, miten pitkälle voi mennä yksilöllisen tuen toteuttamisessa, että se on reilua muita opiskelijoita kohtaan. Hän pohti myös: ”Teenkö oikein, kun autan tätä opiskelijaa valmistumaan tähän ammattiin: haluan turvallisia lääkäreitä.” Tilannetta mutkistaa edelleen, että dysleksia lomittuu monien asioiden kanssa. Ingvar päätyi kiteyttämään ihmisten erilaisuuden ja tasa-arvon toteuttamisen haasteen: ”Tiede ei anna tarpeeksi tietoa tasa-arvon tarpeisiin.”

When reading skill is compromised - identification and intervention

Professori Heikki Lyytinen Jyväskylän yliopistosta on pitkään tutkinut lukivaikeutta ja siihen liittyvien riskitekijöiden tunnistamista toimivan tuen tarjoamiseksi. Hän piti keskeisimpinä monista lukemiseen liittyvistä ongelmista lukivaikeuden tunnistamiseksi vaikeuksia fonologisen tietoisuuden tavoittamisessa ja nimeämisen sujuvuudessa.

Tutkimusten perusteella lukivaikeuksien ennalta ehkäisevä minimointi on ollut menestyksellistä, kun harjoittelu on aloitettu muutamaa kuukautta ennen kouluun menoa ja oppimista on tuettu tehokkaasti varhaisessa lukemaan opettelun vaiheessa. Lyytinen esitteli myös tietokonepeliä, jolla harjoittelu on saatu kiinnostavaksi ja tulokselliseksi. Vastaavanlaista sovellusta ollaan kehittämässä myös aikuisten käyttöön luetun ymmärtämisen arvioimista ja tarvittaessa kohentamista varten.

Tankestöd för studenter med kognitiva svårigheter och för deras lärare

Eve Mandre toimii lehtorina Lundin yliopistossa ja on tutkinut etenkin autismia. Mandre tarkasteli alustuksessaan yhteiskunnan, opetuksen ja oppimisen muuttumista. Siirtyminen ulkoaoppimisesta ja faktojen muistamisesta kokonaisvaltaiseen ongelmanratkaisuun on tuonut osalle ihmisistä uusia haasteita. ”Kun eilen piti olla tottelevainen, olisi tänään oltava luova”, kuvasi Mandre muutosta.

Hän kertoi esimerkkejä opiskelijoiden ongelmatilanteista: tähtitieteilijästä, joka kahlasi olemassa olevaa tietoa ja kirjoitti 12 000 sivua tekstiä eikä saanut sitä toimivaksi julkaisuksi, lääkäristä, joka pelkäsi ihmisiä, mutta jolle onneksi löytyi sopiva työ sekä levottomuutta herättäneestä uudesta opiskelijasta, joka seurasi ystävällisen näköistä naisopiskelijaa lähes kaikkialle oppiakseen toimimaan oudossa ympäristössä.

Mandre on antanut opiskelijoilleen keskustelu- ja oppimistehtäviä, joissa heidän on tullut pohtia, kuinka voidaan tukea opiskelijaa, jolla on Aspergerin oireyhtymä. Opiskelijat ovat yleensä onnistuneet tuottamaan hyviä ratkaisuja ja kokemusten mukaan diagnoosista kertominen on tuottanut opiskelijalle merkittävän yhteisöllisen tuen. Toisaalta opiskelijalla on oikeus päättää ja Mandre pitää ymmärrettävänä, jos diagnoosista ei haluta kertoa opettajille ja opiskelijatovereille.

Mandren mukaan keskeisiä tuen osa-alueita ovat: ajattelu, kommunikaatio ja ryhmätyö sekä kognitiiviset apuvälineet muistiinpanoja, suunnittelua, paikkojen löytämistä ja ajanhallintaa varten.  Jos vaikeudet käyvät liian suuriksi, ovat mahdollisuuksina mm. mukautettu opintopolku, verkkoperustainen opetus, aktiivinen ja konkreettinen sanalinen opinto-ohjaus.

Mandre muistutti, että tilanne on aina opiskelijalle itselleen raskas. Diagnoosin saaminen aikuisena voi olla kriisi. Kriisin käsittely ei ole kaikilla samanlaista ja vammaisidentiteetin omaksuminen aikuisena on vaativaa. Kysymykseksi voi muodostua, murentuuko oma identiteetti diagnoosin antamien mielikuvien ja omien asenteiden paineessa.

Kirjallisuutta, joka tuli puheenvuorossa esille:
Eve Mandre 2007. Att skapa verkligheter : pedagogik för det omöjliga.
Joachim Bauer, Mia Engvén 2007. Varför jag känner som du känner :
intuitiv kommunikaton och hemligheten med spegelneuronerna

Bologna process and social dimension

Gilles Verschoore on Flandersin opiskelijajärjestön sosiaali- ja vammaisasioiden sihteeri. Verschoore esitteli monipolvisen1998 Sorbonnessa alkaneen Euroopan korkeakoulutuksen yhteistyöprosessin, jota usein kutsutaan Bolognan prosessiksi. Ilmenee, että opiskelijoita ei alkuvaiheissa otettu keskusteluun mukaan. Sosiaalinen ulottuvuus saatiin ensi kerran näkyväksi Lontoon muistiossa 2007, mutta silloin siihen ei vielä sisällytetty vammaisuutta. Verschoore pitää Bruggessa joulukuussa 2008 laadittua muistiota "From Bologna to Bruges and far beyond. Equal opportunities for people with disabilities" merkittävänä mahdollisuutena saada vammaisten opiskelijoiden opiskelu- ja osallistumismahdollisuudet mukaan Euroopan korkeakoulualueen laadun kehittämiseen.

Keskustelu

Ruotsin opiskelijajärjestöjen edustaja Sofia B. Karlsson pyysi keskustelun aluksi Martin Ingvaria, Heikki Lyytistä ja Eve Mandrea kertomaan inkluusiosta opettajan näkökulmasta.

Martin Ingvar totesi, että korkeakoulut valikoivat opiskelijansa. Opettaja on vastuussa opiskelijoiden tiedoista, taidoista ja etiikasta sekä itsensä suhteen että asiakkaiden suhteen. Lääketieteessä on professionaaliset tavoitteet: lääkäri ei saa olla vaarallinen, hänen tarvitsee olla empaattinen ja hänen tulee osata dokumentoida toimintansa. Korkeakoulun pitäisi pystyä täyttämään sekä työnantajien, opettajien että opiskelijoiden vaatimukset. Ingvar pohti, että inklusiivinen voi merkitä myös ”huonosti määritelltyä”, kaiken ei tule olla inklusiivista.

Heikki Lyytisen mukaan psykologia on voimakkaasti valikoiva opiskeluala. Valikoinnista huolimatta vaihtelu opiskelijoiden välillä on suuri ja monenlaisia tarpeita kohdataan. Periaatteessa psykologian opettajan on oltava inklusiivinen ja yksilöt huomioon ottava. On suuria eroja, luentotilanteessa opettaja seuraa opiskelijoita ja tekee siitä johtopäätöksiä. Lyytinen piti yllättävänä, kuinka paljon adaptaatiota tarvitaan. Kun opiskelijalla on mahdollisuus keskusteluun, hänet voidaan ottaa huomioon yksilöllisemmin ja tulokset ovat parempia. Lyytinen piti mahdollisena, että asennetta voisi soveltaa laajemmin, ja arveli, että psykologian alalla saattaa olla enemmän herkkyyttä.

Eve Mandren mielestä ei ole vammaisia opiskelijoita, ei osallistettuja opiskelijoita, on vain osa meitä. ”Opiskelijajoukossamme on sokea opiskelija, asperger-opiskelija, pyörätuolin käyttäjä. Jokaiselle olemme yrittäneet löytää harjoittelu- ja työpaikkoja”, Mandre kertoi. Hänen mukaansa pyörätuolin käyttäjät olivat aiemmin erilaisia ja vammaisia, mutta ”Nykyään me emme edes huomaa heidän tuoliaan vaan he ovat yksilöitä ryhmässä”. Mandre pelkisti vallitsevan tilanteen:  ”Näkyvät asiat ovat vain käytännön kysymys, ei-näkyvät haastavat kaikki”.

Toisena keskustelun aiheena oli, mikä on tavallisen ja normaalin opiskelijan ero. Käytännössä keskustelussa syvennyttiin pohtimaan, miten järjestetään opiskelijalle tuki muuttuvassa ympäristössä.

Keskustelussa todettiin vaikeaksi tunnistaa koutsin tukeman opiskelijan työssä raja opiskelijan ja koutsin kykyjen välillä. Yksi näkemys tuesta oli, että opiskelija tulisi opettaa oppimaan eikä niinkään tehdä muutoksia opetussuunnitelmiin tai oppimisympäristöön. Tämä voi viedä aikaa, mutta tuloksena on osaava ammattilainen. Näkemystä perusteltiin sillä, että ympäristö ei voi olla täysin inklusiivinen esimerkiksi hammaslääkärin työssä.

Keskustelussa todettiin, että kaikki opiskelijat eivät välttämättä näin toimittaessa onnistu oppimisessaan. Haasteena nähtiin myös opettajien motivoiminen. Todettiin, että tästä on tehtävä ammatillista osaamista, johon motivoi palkka. Toisaalta muistutettiin, että jokaisen ei tarvitse tietää, miten tulisi ohjata ja opettaa opiskelijaa, jolla on esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä. Pitää tietää, mistä saa asiantuntevaa tukea.

Yhteisten puheenvuorojen ja keskustelujen lisäksi konferenssissa esitettiin Karoliinisen Instituutin video Equal opportunities, jonka perusteella keskusteltiin pienryhmissä esteettömyyden toteuttamisesta opiskelijavaihdossa.

Molempina konferenssipäivinä järjestettiin myös rinnakkaiset seminaarit, joissa aiheina olivat Saavutettava kurssikirjallisuus (Norja ja Ruotsi), opiskelijat joilla on mielenterveysongelmia, (Tanska), opiskelijat, joilla on lukivaikeus (Suomi), siirtyminen työmarkkinoille (Tanska) ja pedagoginen kartoitus ja mentoritoiminta (Ruotsi).

Konferenssin sisältö oli monipuolinen ja esitykset korkeatasoisia. Pohjoismainen ilmapiiri oli lämmin ja kokemuksia riitti vaihdettaviksi. Verkostoyhteistyön mahdollisuudet saivat varmastikin useimpien mielessä vahvistuksen.

Teksti ja kuvat: Hannu Puupponen ja Merja Ylönen