Oikeudellinen katsaus vammaisten opiskelijoiden asemaan korkeakouluissa

Jukka Kumpuvuori

Kuka on vammainen?

Vammaispalvelulain (380/1987 vp) vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulain määritelmän voidaan katsoa soveltuvan myös useissa muissa tilanteissa, kuin vain kyseisen lain soveltamisalaa pohdittaessa.

Opiskeluympäristöissä on kuitenkin usein tilanteita, jolloin vammaisuus on hyvin lievää tai toisaalta hyvin lyhytkestoista. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla vaikkapa liikenneonnettomuudesta seuraava lyhytaikainen liikuntavamma. Henkilö saattaa tällöin tarvita vain muutamia kuukausia esimerkiksi opiskelupaikan invapysäköintipaikan käyttöoikeutta. Oikeutta käyttää invapaikkaa pitäisi silloin hakea yliopiston kiinteistönhoidosta vastaavalta yksiköltä.

Tällöin yhteiskunnan vammaisuuden perusteella tarjoamat tukitoimet eivät aktualisoidu ollenkaan tai eivät ehdi aktualisoitua. Näissä tilanteissa on tärkeää korostaa, että opiskeluympäristöissä ei lähtökohtaisesti sovelleta sitovasti mitään erityistä vammaisuuden määritelmää. Vammaisuuden vuoksi tarvittavat toimenpiteet ja niihin liittyvät vaateet tulisi tällöin pystyä esittämään siitä huolimatta, että viralliset vammaisuuden luokitusvaatimukset eivät täyty. Vammaisen henkilön tulisi osoittaa vammaisuutensa joko itse tai eri alojen asiantuntuntijoiden asiakirjojen avulla.

Aiemmin vammaisuus määriteltiin puhtaan lääketieteellisesti, kun nykyään pyrkimys on määritellä vammaisuus yksilön ja ympäristön välisen suhteen avulla. Tämä tarkoittaa, että ympäristön tulee sopeutua yksilöiden erilaisiin ominaisuuksiin ja tarpeisiin. Kuitenkin nykyäänkin, muun muassa erityisjärjestelyjä haettaessa, saattaa lääketieteellinen näkökulma voittaa ja opiskelujärjestelyihin liittyviä tarpeita arvioidaan puhtaasti lääkärintodistuksen perusteella. Tärkeää onkin, että vammainen henkilö painottaa voimakkaasti, että hän itse määrittelee lähtökohtaisesti oman vammaisuutensa ja erilaiset tarpeensa.

Perustuslaki

Perustuslain 6.2 §:n (731/1999 vp) mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. vammaisuuden perusteella. Kyse on ns. yleisestä syrjintäkiellosta. Vammaisuus mainittiin ensimmäisen kerran nimenomaisena kiellettynä syrjintäperusteena vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa. Syrjintäkielto koskee kaikkia vammaryhmiä. Tiukkaa määrittelyä vammaisuudesta ei perustuslakitasolla ole, joten sen voidaan olettaa olevan jossain määrin laajempi kuin esimerkiksi vammaispalvelulaissa. Esimerkiksi henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia tai luki-vaikeuksia, voivat vedota perustuslain 6.2 §:ään vaatiessaan erilaisia järjestelyjä opiskeluunsa liittyen.

Perustuslain 9 §:ssä turvataan Suomen kansalaisen ja maassa laillisesti oleskelevan ulkomaalaisen vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Usein vammaisten opiskelijoiden toimintaa korkeakouluissa rajoittavat esteet ovat fyysisiä. Perusoikeuskontekstissa tilannetta voidaan kuvata liikkumisvapauden loukkauksena. Yhdessä yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen kanssa liikkumisvapauden loukkaus johtaa vammaisten opiskelijoiden syrjintään, jos esimerkiksi luentosaliin pääsee vain portaita käyttäen ja opiskelija käyttää pyörätuolia.

Perustuslain 17.3 §:ssä viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Tulkkipalvelujen saaminen opintojen mahdollistamiseksi on joskus hankalaa ja tulkkitunteja on vaikea saada riittävästi kotikunnalta, joka ne korvaa. Vammainen opiskelija joutuu itse koville vaatiessaan palvelua, johon hänelle on oikeus. Korkeakoulun vammaisasioista vastaavan tulisi osata opastaa näiden palvelujen hakemisessa.

Vammaispalvelulaki

Alemmalla säädössystemaattisella tasolla vammaisten oikeuksien toteutumista edesauttaa vammaispalvelulaki (380/1987 vp), jossa vammaisen opiskelijan tukena ovat esimerkiksi vaikeavammaiselle myönnettävät kuljetuspalvelut opiskelumatkoihin.

Vammaispalvelulaki tarjoaa vammaisille oikeuden henkilökohtainen avustaja -tukitoimeen. Henkilökohtaista avustajaa käytetään opiskelussa hyvin yleisesti. Henkilökohtainen avustaja -tukitoimi on joustava ja kustannuksiltaankin edullinen tapa mahdollistaa vammaisen osallistuminen jokapäiväiseen elämään, kuten opiskeluun. Henkilökohtainen avustaja voi olla apuna fyysisessä liikkumisessa liikuntavammaisille, muistiinpanojen teossa näkövammaiselle tai kuulovammaiselle.

Vammaispalvelulain tarjoamat tulkkipalvelut ovat erittäin merkittävä osa kuulovammaisten, kuurojen ja kommunikaatiovaikeuksisten arkipäivän opiskelun järjestämistä. Tulkkipalvelu mahdollistaa osallistumisen normaalin opetuksen piirissä ja asettaa vammaiset tällä tavoin yhdenvertaisempaan asemaan muiden kanssa.

Vammaispalvelulain toteutumisessa on huomattavissa ja todennettavissa merkittäviä epäkohtia. Erityisen suurena ongelmana on alueellinen vaihtelu, joka johtuu kunnallisen itsehallinnon ja vammaisten oikeuksien konfliktitilanteista. Opiskelijat, joilla on eri kotikunta, voivat saada keskenään aivan eri määrän kuljetuspalveluja vaikka tarve olisi identtinen.

Yhdenvertaisuuslaki

Yhdenvertaisuuslailla (21/2004) saatettiin valtionsisäisesti voimaan kaksi EY-direktiiviä, joiden perustana oli Amsterdamin sopimuksen 13 artikla. Nämä kaksi direktiiviä ovat ns. rotusyrjintädirektiivi (2000/43/EY) ja ns. työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY). Direktiivien tekstit ja tulkintamateriaali tarjoavat lisäeväitä tulkittaessa yhdenvertaisuuslakia.

Laissa säädetään mm. vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltämisestä. Syrjinnän käsite on yhdenvertaisuuslaissa laaja ja kattaaa myös välillisen syrjinnän, josta usein on kyse vammaisten opiskelijoiden tilanteissa.

Yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaan esim. koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi. Mikäli koulutuksen tarjoaja tällaisessa tilanteessa laiminlyö ko. toimet, kyseessä on lain 6 §:ssä tarkoitettu syrjintä. Tällöin koulutukseen osallistuvalla on mahdollisuus nostaa kanne ja tuomioistuimella mahdollisuus määrätä vastaajalle maksettavaksi hyvitys, mikäli syrjintää katsottaisiin tapahtuneen. Hyvityksen määrä arvioidaan kokonaisvaltaisesti, muun muassa loukkauksen laadun, laajuuden ja keston perusteella. Enimmäismäärä hyvitykselle on 15 000 euroa. Yhdenvertaisuuslain 17 §:n mukaan todistustaakka on oletetun syrjinnän tilanteissa käänteinen eli vastaajan on osoitettava, ettei syrjintää ole tapahtunut.

Yhdenvertaisuuslaki on parantanut vammaisten opiskelijoiden asemaa. Nyt Suomessakin on keino viedä asiaansa eteenpäin oikeudellisissa menettelyissä, kun vammainen henkilö kokee itsensä syrjityksi. Mahdollisuus joutua maksamaan hyvitystä kannustaa koulutuksentarjoajaa ryhtymään mukauttamistoimiin myös ennakoivasti. Tärkeää olisi, että toimiin ryhdyttäisiin tai tapauksia oikeasti vietäisiin eteenpäin, eikä vain tyydyttäisi liialliseen sopimiseen tai hiljaisuuteen ja asioiden unohtamiseen. Yhdenvertaisuuslain alkutaipaleella ei ole vielä saatu oikeustapauksia vammaisten syrjintätilanteista.

Ongelmiakin lakiin liittyy. Mitä on pidettävä kohtuullisina toimina, tuleeko oikeuskäytäntö muodostamaan jopa euromääräisiä rajoja kohtuullisuuden arvioinnille? Toinen ongelma on lain valvonta. Hyvitystä vaadittaessa on turvauduttava kanteeseen yleisessä tuomioistuimessa, jolloin oikeudenkäyntikulut saattavat olla esteenä oikeusturvan käyttämiseen.

Hallinnollinen valitus

Päätökseen, joka koskee opiskelijan oikeutta tai velvollisuutta, voi hakea muutosta toimivaltaisessa hallinto-oikeudesta. Tällainen päätös on esimerkiksi erityisjärjestelyistä tehty hallintopäätös. Tärkeää on, että päätös vaaditaan kirjallisena ja perusteltuna.

Lopuksi

Vammaisten opiskelijoiden oikeudellinen asema on tällä hetkellä kokonaisuutena tarkastellen melko heikko. Erityisesti ongelmana on se, että oikeusturvakeinojen käyttäminen on korkean kynnyksen takana. Vaatii suuria ponnisteluja esimerkiksi tehdä rikosilmoitus ja lähteä mukaan rikosprosessiin, kun epäilee koulutuksen tarjoajan syyllistyvän syrjintärikokseen. Melko yleistä näissä tilanteissa on myös poliisi- ja syyttäjäviranomaisen perehtymättömyys syrjintärikoksen soveltamiseen vammaisuuden kontekstissa, jolloin asia ei etene oikeuskäsittelyyn asti.

Yhdenvertaisuuslain käytännön vakiintuminen ja tunnetuksi tuleminen tulee helpottamaan tilannetta omalta osaltaan, mutta silloinkin yksittäisen vammaisen opiskelijan asema on heikko. Lainsäädäntö toteuttaa yhdenvertaisuuslain kautta lainsäädännölle ominaista ohjaavaa vaikutusta. Toisaalta korkeakoulujen orastava oma-aloitteisuus ja opetusministeriön valvonta yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien toteuttamiseksi luovat tulevaisuuden kehitykselle hyvän pohjan.

Kirjoittajasta

Jukka Kumpuvuori on pyörätuolia käyttävä oikeustieteen opiskelija Turusta. Hän on työskennellyt erilaisissa vammaisten ihmisoikeuksiin keskittyneissä projekteissa ja on aktiivisesti mukana vammaisjärjestötoiminnassa.