Eri tapoja luokitella oppimisvaikeuksia

Pekka Räsänen

• Sivu 1: Johdanto
• Sivu 2: Eri tapoja luokitella oppimisvaikeuksia
  • Tautiluokitus
  • Ylioppilastutkintolautakunnan ja yliopistojen pääsykokeiden käyttämä luokitus
  • Asianomaisnäkökulma oppimisvaikeuksiin: erilaiset oppijat
• Sivu 3: Tyypillisimmät oppimisvaikeudet
• Sivu 4: Oppimisvaikeuksien huomioon ottaminen sisällöntuotannossa

Tautiluokitus

Kapea-alaisin ja tarkkarajaisin oppimisvaikeuksien määritelmä ja luokittelu on kansainvälisessä tautiluokituksessa ICD-10:ssä (International Classification of Diseases (2)). Taulukkoon 1 on koottu keskeisimmät oppimisvaikeuksiin liittyvät diagnoosinimikkeet.

Näissä diagnooseissa lähtökohtana on lääkärin tekemä tutkimus, jota on täydennetty psykologin tai neuropsykologin tutkimuksilla. Oppimisvaikeuksien diagnostisessa määrittelyssä merkittävää on ero tietyn kapeamman taitoalueen ja muiden yleisempien ajattelutaitojen välillä. Tavallisesti tätä selvitetään esimerkiksi vertaamalla suorituseroa lukutaitoja mittaavan testin ja kokonaisälykkyyttä mittaavan testin välillä. Lähtökohtana tässä erotarkastelussa on sen selvittäminen, johtuvatko pulmat oppimisessa laaja-alaisemmista puutteista ajattelutaidoissa, vai onko kyse vain tiettyjen taitojen omaksumisen hankaluuksista. Siksi puhutaan usein myös erityisistä oppimisvaikeuksista (specific learning disabilities).

Yllä mainittua ns. diskrepanssimäärittelyä on kritisoitu, koska esimerkiksi lukutaidon tasoon vaikuttavat huomattavasti esimerkiksi harjoittelun määrä, saadun opetuksen laatu ja lapsen/nuoren sosiaalinen tausta. Toisaalta on olemassa merkittävä määrä näyttöä siitä, että teknisen lukutaidon omaksuminen ei ole riippuvainen älyllisistä kyvyistä, kun liikutaan älykkyyden normaalivaihtelun sisällä. Siis lukemisvaikeuksia voi olla sekä älyllisesti lahjakkailla ja keskitasoa heikommilla lapsilla. Siksi onkin esitetty vaihtoehtoinen määritelmä, jossa ytimenä on taidon kehitys optimaalisen harjoittelun seurauksena (response to intervention, opetusvaste). Diagnostinen määrittely perustuu tässä tapauksessa siihen, kuinka paljon oppimista tapahtuu parhaimman mahdollisen erityisopetuksen (yksilöllisesti suunnitellun) avulla.

Taulukko 1. ICD-10 tautiluokituksen termit yleisimmille oppimisvaikeuksille (2)

Ylioppilastutkintolautakunnan ja yliopistojen pääsykokeiden käyttämä luokitus

Ylioppilastutkintolautakunnalla on käytössään oma oppimisvaikeuksien määrittely (http://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/lukihairio2010.pdf). Lautakunnan päätöksellä opiskelija voi saada ylioppilaskokeiden suorittamiseen erityisjärjestelyjä (esimerkiksi lisäaikaa, tietokoneen tai koemateriaalin tavallista suuremmalla fonttikoolla) tai huojennusta pisteytykseen, jos arvosana on hylätty. Erityisjärjestelyjen mahdollisuus perustuu Valtioneuvoston asetukseen ylioppilastutkinnosta (915/2005, 17.11.2005, 6 §). Asetuksen mukaan "jos kokelaalla on vamma taikka luku- tai kirjoitushäiriö, hänen kokeensa voidaan järjestää poikkeavasti. Sama koskee kokelasta, joka on sairauden tai siihen rinnastettavan syyn vuoksi estynyt suorittamasta kokeita samalla tavalla kuin muut kokelaat."

Koetilanteen erityisjärjestelyjen myöntämisen edellytyksenä on, että kokelas on saanut lukilausunnot kahdelta lausunnonantajalta. Lukihäiriöstä antaa lausunnon lukihäiriöön perehtynyt erityisopettaja, lukihäiriöön perehtynyt psykologi tai lukihäiriöön perehtynyt puheterapeutti. Erityisopettajalla tarkoitetaan tässä henkilöä, joka täyttää erityisopettajan virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot. Toisen lausunnon kirjoittaa erikoislääkäri (lastenneurologi, neurologi, foniatri).

Vuosittain lähes tuhat lukio-opiskelijaa hakee tätä oikeutta. Vaikka asetuksessa mainitaan oppimisvaikeuksista ainoastaan luku- ja kirjoitushäiriö, teoriassa sääntöä voitaisiin noudattaa koskemaan myös muita oppimisvaikeuksia. Se on kuitenkin ollut hyvin harvinaista.

Ylioppilastutkintolautakunta luokittelee lukihäiriön vaikeusasteen neliportaisella asteikolla: ei häiriötä, lievä häiriö, keskivaikea häiriö ja vaikea häiriö. Tämän neliluokkaisen vaikeusasteluokittelun kriteerit ovat epäselvät ja siksi jossain määrin subjektiiviset. Niille ei ole esitetty mitään raja-arvoja tai tarkempia kuvauksia luokittelun perusteista. Myöskään tutkimuskirjallisuus ei tällaista tasoluokittelua tunne.

Jos lukihäiriö on keskivaikea tai vaikea, kokelas voi hakea koetilanteen erityisjärjestelyjä. Jos kokelaan lukihäiriö on lievä, hän osallistuu ylioppilastutkinnon kokeisiin ilman erityisjärjestelyjä. Keskivaikea tai vaikea lukihäiriö otetaan ylioppilastutkinnossa huomioon ensisijaisesti koetilanteen erityisjärjestelyin. Tavoitteena on, että lukihäiriöistä kokelasta autetaan erityisjärjestelyillä eikä arvosanamuutoksella. Jos kokelas, jolle on myönnetty erityisjärjestelyjä, on niistä huolimatta tullut hylätyksi jossakin tai joissakin pakollisissa kokeissa, voidaan lukihäiriölausunto ottaa jälkikäteen huomioon lopullista arvosanaa määrättäessä.

Opiskelija voi hyödyntää yliopistojen pääsykokeissa ylioppilastutkintolautakuntaa varten hankittua todistusta oppimisvaikeuksista. Mikäli ylioppilastutkintolautakunta on myöntänyt erityisjärjestelyjä hakijalle ja ylioppilastutkinto ei ole viittä vuotta vanhempi, hakulomakkeen liitteeksi riittää kopio ylioppilastutkintolautakunnan päätöksestä. Muussa tapauksessa erityisjärjestelyitä voidaan lukivaikeuksien vuoksi myöntää siinä tapauksessa, että hakijan lukivaikeus on todettu vähintään keskivaikeaksi ja hän on saanut lukilausunnot kahdelta lausunnonantajalta, joista toinen on erikoislääkäri ja toinen on lukihäiriöön perehtynyt erityisopettaja, psykologi, puheterapeutti tai lääkäri. Toisen lausunnon kirjoittaa erikoislääkäri.

Yliopistojen pääsykokeissa erityisjärjestelyillä tarkoitetaan lähinnä käytännön järjestelyjä valintakoetilanteessa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi:

• rauhallinen koetila
• laajempi kirjoitustila
• lisäaika
• apuvälineiden käyttö.

Samat periaatteet olisivat sovellettavissa myös korkeakouluopintojen aikana suoritettaviin kirjallisiin tentteihin, mutta tällaisia järjestelyjä ei ole otettu järjestelmällisesti käyttöön.

Huomionarvoista on, että erityisjärjestelyt on kirjallisissa dokumenteissa rajattu koskemaan ainoastaan fyysisiä ja aistivammoja sekä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. Muita oppimisvaikeuksia ei dokumenteissa mainita. Perusteltua olisi kuitenkin huomioida erilaisia oppimisvaikeuksia samoin kriteerein.

Asianomaisnäkökulma oppimisvaikeuksiin: erilaiset oppijat

Oppimisvaikeuksista kärsivien asioita ajaa kansalaisjärjestö Erilaisten oppijoiden liitto ry (www.erilaistenoppijoidenliitto.fi). Asianomaisjärjestössä ei erotella samalla tavalla kuin tautiluokituksessa tai tutkimuksessa oppimisvaikeuksien erilaisiin alaluokkiin tai nimikkeisiin. Lähestymistapa on, että kun oppimisessa on pulmia, he käyttävät termiä "erilainen oppija".

Perusteena tällaiselle lähestymistavalle on oppimispulmien laaja yksilöllinen kirjo ja päällekkäistyminen. On tavanomaisempaa, että henkilöllä on useamman kaltaisia erilaisia vaikeuksia oppimisessa kuin hyvin kapea-alaisia, vain yhtä taitoa tai kykyä koskevia pulmia. Nämä erilaisten oppimisvaikeuksien yhdistelmät ovat erittäin yksilöllisiä. Lisäksi oppimisen pulmien taustalla on lähes poikkeuksetta myös kognitiivisia, havaintojen käsittelyn, vaikeuksia. Esimerkiksi lukemisen ja tarkkaavuuden vaikeuksiin usein liittyvä kielellisen lyhytkestoisen muistin heikkous näyttäytyy niin puhutun luennon seuraamisessa kuin vaikeaselkoisen tekstin ymmärtämisessä. Tilanhahmottamisen vaikeudet voivat vaikeuttaa yhtä hyvin pylväskuvioiden ymmärtämistä, usean henkilön keskustelun seuraamista ja ryhmätöiden tekemistä. Oppimisvaikeuksia kuvaavat ICD:n nimikkeet eivät kerro kovinkaan tarkasti niistä erilaisista oppimisen ja vuorovaikutuksen haasteista, joita niistä kärsivillä voi olla.

Olennaista tässä laajassa määrittelyssä on, että diagnostisen nimen antaminen oppimisvaikeudelle on vasta lähtöpiste. Siitä alkaa soveltuvien keinojen etsiminen kullekin opiskelijalle hyödyntää omia vahvuuksiaan ja vähentää oppimispulmiensa vaikutuksia opintojensa suorittamiseen.

Sivulle 3