Korkeakoulujen opetuksessa käytetään tietoverkkoja yhä enemmän, muun muassa etäopiskelu ja lähiopetusta täydentävät verkkomateriaalit ovat lyöneet itsensä läpi. Helppokäyttöisten verkko-opetusalustojen avulla on myös helppo rakentaa verkkokursseja ilman ohjelmoinnin erityisosaamista. Käytännössä kuka tahansa voi toteuttaa verkkokurssin, jos hallitsee tietotekniset perustaidot. Tässä tulevat kuitenkin uudenlaiset haasteet vastaan; samat pedagogiset ratkaisut eivät enää päde kuten perinteisessä opetuksessa. Verkossa opiskelu on monistakin syistä erilaista kuin fyysisessä luentosalissa ja opiskelijan tarpeiden ennakoiminen korostuu, kun opettaja ja opiskelija eivät ole vuorovaikutuksessa entiseen tapaan.
Erilaisten opiskelijoiden kohdalla verkko-opetus tuo sekä mahdollisuuksia, että haasteita opiskeluun. Esimerkiksi näkövammaisille tekstipohjainen Internet toi aluksi liki esteettömän pääsyn tietoverkoissa olevaan tietoon ruudunlukijoiden avulla, mutta lisääntynyt visuaalisuus ja toiminnallisuus ovat muodostaneet uusia esteitä, kun saavutettavuussuosituksista ei piitata. Sama koskee myös kuulovammaisia; tekstimuodossa saatava tieto mahdollistaa vapaan informaation saannin, mutta nykyään yhä enemmän käytettävät tekstittämättömät video- ja audioleikkeet ovat tässä suhteessa askel taaksepäin.
Monet ryhmät kohtaavat ongelmia myös hiiren kohdistamista vaativissa käyttöliittymissä ja aikarajoituksellisissa tehtävissä. Käyttäjien erilaisuus on hyvä huomioida myös monien muiden ominaisuuksien perusteella, kuten kielitaito, osaaminen, ikä, käytetty laitteisto ja käyttöympäristö. Korkeakoulujen opetuksen tulisi julkisena palveluna olla kaikkien saavutettavissa. Verkon käyttötapa ratkaisee, lisätäänkö mahdollisuuksia vai esteitä.
Esteettömyys- ja saavutettavuustyö on alkanut korkeakouluissa, ja näin alkuvaiheessa on panostettu erityisesti tilojen esteettömyyteen; liikkumiseen, kuulemiseen ja näkemiseen liittyviin tekijöihin. Verkkoaineistojen saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota vaihtelevasti: siinä missä joissakin korkeakouluissa on tehty paljon töitä asian eteen, ei toisissa ole huomioitu asiaa juurikaan.
Eräänä huonona esimerkkinä verkko-opetuksesta ovat tekstittämättömät videoluennot, joissa sekä videokuva, että ääniraita sisältävät oleellista informaatiota. Vaikeammin kuulo- ja näkövammaiset eivät tämän tyyppisestä aineistosta hyödy ja monilla muillakin ryhmillä voi olla vaikeuksia oppisisällön omaksumisessa. Tarjoamalla rinnalle tekstivaihtoehto, tuetaan monen ryhmän oppimista, mutta kannattaa myös pohtia muitakin tapoja asian opettamiseen.
Monet tahot, kuten W3C (World Wide Web Consortium), Tieke ry, Näkövammaisten keskusliitto ry ja Opetushallitus ovat luoneet saavutettavuusohjeistuksia verkkoaineistoille, mutta yhteys käytännön toteuttamiseen ei ole vielä itsestäänselvää. Verkko-opetuksen saavutettavuus ei toteudukaan ainoastaan tarkistuslistoja noudattamalla, vaan edellyttää korkeakouluilta kokonaisvaltaisia saavutettavuutta edistäviä toimenpiteitä.
Perustamalla saavutettavuusasioista vastaavan henkilön virka, voidaan keskittää saavutettavuustyön koordinointi korkeakoulun sisällä yhdelle henkilölle. Tämä henkilö voi tukea vammaisia opiskelijoita, opastaa henkilökuntaa saavutettavuuskysymyksissä ja samalla myös vastata saavutettavuuden kehittämisestä korkeakoulun sisällä sekä erilaisissa yhteistyöryhmissä.
Korkeakoulujen tulisi luoda verkkosivuja ja verkko-opetusta koskeva saavutettavuuspolitiikka, joka sisältää politiikan laajuuden, yksityiskohtaisen kuvaukset noudatettavista saavutettavuusohjeistuksista ja standardeista, toteuttamisaikataulun sekä arviointi- ja seurantajärjestelmän määrityksen.
Korkeakoulujen tulisi luoda selkeät ja yksityiskohtaiset ohjeet saavutettavien verkkosivujen, oppimisympäristöjen sekä verkkokurssien toteuttamiseksi. Ohjeissa tulisi käydä ilmi saavutettavuuden perusperiaatteet sekä mitä tulee ottaa huomioon oppimisympäristöä valitessa ja kurssia toteuttaessa. Ohjeissa tulee opastaa myös erillisten apuohjelmien, kuten tekstitys- ja ruudunlukuohjelmien käyttö. Verkko-opetusympäristökohtaisesti tulisi tarjota saavutettavuusohjeet myös opiskelijoille, jotta he saisivat tietää olemassa olevista saavutettavuusominaisuuksista. Verkko-opetusympäristöissä tulee olla esillä myös saavutettavuusasioista vastaavan henkilön yhteystiedot, että häneen voi ottaa yhteyttä tarvittaessa.
Henkilökunta tarvitsee koulutusta pystyäkseen toteuttamaan saavutettavaa verkko-opetusta; tukea erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen ja opetusmenetelmien joustavaan käyttöön sekä opastusta saavutettavien ratkaisujen tekniseen toteuttamiseen.
Kunkin korkeakoulun sisällä tulee verkko-opetusratkaisujen olla mahdollisimman yhtenäisiä ja eri kursseilla tulisi pyrkiä käyttämään samaa verkko-opetusalustaa. Kun näiden alustojen ulkoasu ja rakenne yhdenmukaistetaan saavutettavuusohjeet täyttäviksi, vältetään monia opiskelijoiden toimintaa vaikeuttavia esteitä. Mikäli kaikki saavutettavuusominaisuudet eivät jatkuvasti ole käytössä, niiden käyttöönottamisen tulee olla helppoa.
Tekniseen toteutukseen tulee valita tekniikoita, jotka tukevat verkko-opetusympäristön mukautumista käyttäjän tarpeisiin sekä laite- ja ohjelmistoriippumattomuutta (XML, metadata, standardit). Verkko-opetusympäristöt ja muut verkkoaineistot testataan erilaisilla kokoonpanoilla ja tulokset julkaistaan kaikkien saataville. Näin erilaiset käyttäjät saavat tietoa verkko-opetusympäristön mahdollisuuksista ja rajoitteista sekä aineiston tuottajat saavat tietoa kehittämisen alueista.
Saavutettavan aineiston tuottamiseen tarvittavat ohjelmat on selvitettävä korkeakoulu- ja järjestelmäkohtaisesti ja näiden helppo saatavuus on varmistettava. Tuotanto-ohjelmista (esim. Adobe Acrobat, Macromedia Flash) on suositeltavaa ottaa käyttöön sellaiset versiot, jotka tuottavat tekniset saavutettavuusohjeet täyttävää aineistoa. Myös esimerkiksi videoiden tekstittämiseen kuulovammaisille on omat ohjelmansa, ja kaikki tuotettu aineisto on hyvä testata näkövammaisten käyttämällä ruudunlukijalla. Nämä ohjelmistot on hankittava ja tarjottava henkilökunnan ja opiskelijoiden saataville.
Oppimateriaalien standardisoinnilla voidaan edistää verkkokurssien yhteensopivuutta erilaisille alustoille, jolloin opiskelija voisi käyttää itselleen sopivaa alustaa, mikäli kurssilla tavallisesti käytetty ei itselle sovi. Joustavaa opinto-oikeutta voi myös laajentaa verkkokursseja koskevaksi siten, että mikäli oman yliopiston kurssia ei voi jostain syystä suorittaa, opiskelija voisi osallistua vastaavansisältöiselle kurssille toisessa korkeakoulussa. Tällä hetkellä Joo-sopimuksen avulla voi suorittaa toisessa yliopistossa ainoastaan kursseja tai opintokokonaisuuksia, joita ei omassa yliopistossa opeteta.
Saavutettavuuden tulisi olla osa jokaisen opiskelijan ja yliopiston työntekijän arkea. Laitteiden ja ohjelmistojen käytön helpottaminen palvelee jokaista tiedeyhteisön jäsentä, vielä enemmän niitä joilla on fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita. Saavutettavuuden toteuttaminen ei ole vain resurssikysymys vaan erityisesti vastuukysymys. Kun luodaan selkeät pelisäännöt verkko-opetuksen saavutettavuudelle ja noudatetaan niitä, edistetään opiskelumahdollisuuksien yhdenvertaisuutta.
Anneli Salomaa valmistuu diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Hän on ollut mukana esteettömyyteen liittyvissä projekteissa sekä työkseen että järjestötoiminnan kautta.
]]>Lotta Lamminen työskentelee tutkijana Teknillisen Korkeakoulun TUAS-talossa sijaitsevassa BIT Tutkimuskeskuksessa, joka on TKK:n itsenäinen tutkimusyksikkö. Hänen tutkimusalueensa liittyy ohutlevyjen muovaukseen, tuotekehitykseen ja materiaalien muovautumiseen. Tutkimuksen lisäksi Lammisen työhön sisältyy jonkin verran opetustehtäviä sekä luentoja.
Lotta Lamminen käyttää liikkuessaan kelattavaa pyörätuolia ja lisäksi hänellä on ollut avustajakoira. Hän on ollut mukana tekemässä Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan vammaisen opiskelijan opasta Otaniemi opiskeluympäristönä vammaisen opiskelijan näkökulmasta. Hän on ilmoittanut olevansa tarvittaessa liikuntavammaisen opiskelijan käytettävissä opiskeluun liittyen. Muuten hän ei tällä hetkellä työskentele esteettömyyden parissa.
Avustajakoiran kanssa opiskelu ja työyhteisössä toimiminen on ollut Lotta Lammiselle vaivatonta. Hän ei ole saanut negatiivista palautetta, ja ratkaisuista esimerkiksi allergiatilanteissa hän on voinut neuvotella sekä opiskelijoiden että henkilökunnan kanssa. Avustajakoira on ollut Lammisen mukana kaikkialla, niin työpisteessä, luennoilla ja tenteissä kuin opiskelijaravintoloissakin.
Työpaikkani on hyvä esimerkki esteettömistä ratkaisuista, Lamminen
kertoo. TUAS-talossa, jossa liikuntavammaiset on jo
suunnitteluvaiheessa otettu huomioon, esimerkiksi työtilat on tehty
muunneltaviksi. Työntekijät ovat saaneet vaikuttaa työtilojensa
suunnitteluun. Esteettömyys on toteutunut myös Lammisen töiden
sisällössä.
- Olen saanut työskennellä projekteissa, joissa kykyni ovat päässeet
hyvin hyödynnetyiksi. Olen voinut oppia lisää, mutta fyysiset
rajoitteeni eivät ole haitanneet liikaa.
- Minulle on jaettu vastuuta samoin periaattein kuin muillekin
työyhteisössämme. Esimieheni kohtelee minua tasavertaisena
työntekijänä, ja erityisjärjestelyjä tehdään jos (ja vain jos) niitä
itse pyydän.
Lotta Lamminen on päässyt työnsä puitteissa osallistumaan
kansainvälisiin konferensseihin myös ulkomailla yhdenvertaisena
kollegojensa kanssa. Lamminen on kokenut työmatkoilla tarvitsemansa
ulkopuolisen avun korvaamisen ongelmalliseksi.
- Selviydyn
itsenäisesti työpaikallani, mutta työmatkoille tarvitsen usein
avustajaa. Näiden kustannusten korvaaminen ei kuulu kenellekään, joten
jokaisen työmatkan kohdalla pitää neuvottelut käydä uudestaan.
Suurin haaste esteettömyyden edistämiselle on Lotta Lammisen mielestä asenteiden muokkaus ja toisaalta muutostöiden rahoitus. Omassa organisaatiossaan hän on usein törmännyt ajattelumalliin, jossa esteettömyyden edistäminen koetaan turhaksi, kun ei ole henkilöitä, joille esteettömyys on välttämätöntä. Tällöin ei nähdä sitä, että esteettömyyden tulee olla ennen käyttäjiä. Esimerkiksi vammaisen nuoren on vaikea kuvitella opiskelevansa korkeakoulussa, joka on esteellinen, sanoo Lamminen.
Lotta Lamminen opiskeli aikanaan TKK:lla konetekniikkaa. Hän kertoo,
että nykyäänkin opintojen alkuvaiheessa kaikki luennot pidetään Alvar
Aallon suunnittelemassa päärakennuksessa, missä ongelmakohdat liittyvät
pääasiassa Alvar Aallon suojeltuun arkkitehtuuriin. Päärakennuksen
esteitä on pystytty vain osin poistamaan ja sen vuoksi ratkaisut ovat
puolinaisia. Pääovea ei ole saatu esteettömäksi, vaan
liikuntavammaisten kulku tapahtuu kellarin oven kautta. Osa kerrosten
välillä kulkevista hisseistä on liian pieniä ja porrashissejä on
jouduttu käyttämään paljon. Joka paikkaan kuitenkin pääsee, vaikka
paikoittain joutuukin hieman kiertämään. Lamminen iloitsee löytäneensä
äskettäin rakennuksessa käydessään uuden oven, josta pyörätuolilla
liikkuvien käynti on nykyisin ohjattu.
- Ovi on syrjässä ja pieni,
mutta silti suuri parannus entiseen siivousvaraston kautta kulkemiseen.
Myös koneosastolla on runsaasti portaita, mutta porrashissien ja
tavallisten hissien avulla liikkuminen onnistuu.
Kun Lotta Lamminen aloitti opintonsa vuonna 1996, kursseille ja tentteihin ilmoittautumiset tehtiin ilmoitustauluilla. Tuolloin listat olivat usein liian korkealla, että niihin olisi tuolista käsin saanut nimensä kirjoitettua, ja ruuhkaisilla kursseilla pyörätuolin kanssa osallistumispaikasta joutui taistelemaan. Ilmoittautumisten ja kurssien tiedotusasioiden siirtyminen internetissä tietokoneilla hoidettaviksi helpotti etenkin vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksia.