Yhdenvertaisuutta korkeakouluissa ei ole aikaisemmin tutkittu kovinkaan kattavasti, joten tradenomi  Kati Tuovinen päätti tarttua härkää sarvista. Onhan Suomikin sitoutunut moniin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistäviin kansainvälisiin sopimuksiin.

Tuovisen toimesta syntyi selvitys, jossa tarkastelun kohteena olivat muun muassa opetustilanteet, opiskelija-arviointi, opiskelijan ohjaus, oppimisympäristöt ja tukipalvelut.

Selvityksen taustalla oli painavat perusteet: vuonna 2004 voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolain uudistus vuonna 2005.
 
- Opiskelijat ovat keskeisiä Savonian työyhteisössä. Halusimme saada opiskelijoiden näkemykset, kun asetimme tavoitteita uuteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaamme, onhan yhteisöllisyys yksi korkeakoulumme arvoista,  kiteyttää Savonia-ammattikorkeakoulun  tulosaluejohtaja Kaija Sääski selvityksen taustaa. 

Kyseessä oli melko mittava kartoitus. Perusjoukossa oli yli 10 000 opiskelijaa. Ideana oli, että selvityksen tuloksia voidaan myöhemmin hyödyntää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistävän toiminnan suunnittelussa.

Syrjintäkokemukset

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat laajasti tunnustettuja käsitteitä. YK:n ihmisoikeuksien julistus kiteyttää nämä arvot hienosti: kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Selvityksenkin mukaan valtaosa vastaajista koki oman korkeakoulutoiminnan yleisellä tasolla yhdenvertaiseksi. Tarkempi tulosten tarkastelu osoitti, että vastaajien kokemukset syrjinnästä olivat vähäisiä sellaisten esteiden kuin etnisen alkuperän, kielen tai vammaisuuden perusteella.

Vastaajien syrjintäkokemukset perustuivat enemmän mielipiteeseen, sukupuoleen tai elämäntilanteeseen. Epätietoisuutta oli myös siinä, kehen ottaa yhteyttä syrjintä- tai häirintätapauksissa.

- Jotta voimme oikealla tavalla lähetä viemään asioita eteenpäin, on välttämätöntä tietää missä tilassa ja tilanteessa olemme nyt. Tämä kysely tukee käsitystämme siitä, että mitään suoranaisia suuria ongelmia näissä asioissa ei näytä olevan, mutta monenlaisiin asioihin on edelleen syytä kiinnittää huomiota, vahvistaa Kuopion yliopiston vararehtori Sirpa Suntioinen.

Selvityksen yksi tarkoitus oli herättää keskustelua yhdenvertaisuudesta opiskelijoiden kokemana. Selvityksessä nostetut kysymykset auttavat opiskelijoita tunnistamaan ja ehkäisemään näihin liittyviä ongelmia korkeakouluissa.

Savonia-amk:n tulosaluejohtaja Kaija Sääski (vas.) ja Kuopion yliopiston vararehtori Sirpa Suntioinen näkivät tarpeellisena selvittää yhdenvertaisuutta alueen korkeakouluissa.

Kuva: Juha Asikainen

Kuka on vammainen?

Vammaispalvelulain (380/1987 vp) vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulain määritelmän voidaan katsoa soveltuvan myös useissa muissa tilanteissa, kuin vain kyseisen lain soveltamisalaa pohdittaessa.

Opiskeluympäristöissä on kuitenkin usein tilanteita, jolloin vammaisuus on hyvin lievää tai toisaalta hyvin lyhytkestoista. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla vaikkapa liikenneonnettomuudesta seuraava lyhytaikainen liikuntavamma. Henkilö saattaa tällöin tarvita vain muutamia kuukausia esimerkiksi opiskelupaikan invapysäköintipaikan käyttöoikeutta. Oikeutta käyttää invapaikkaa pitäisi silloin hakea yliopiston kiinteistönhoidosta vastaavalta yksiköltä.

Tällöin yhteiskunnan vammaisuuden perusteella tarjoamat tukitoimet eivät aktualisoidu ollenkaan tai eivät ehdi aktualisoitua. Näissä tilanteissa on tärkeää korostaa, että opiskeluympäristöissä ei lähtökohtaisesti sovelleta sitovasti mitään erityistä vammaisuuden määritelmää. Vammaisuuden vuoksi tarvittavat toimenpiteet ja niihin liittyvät vaateet tulisi tällöin pystyä esittämään siitä huolimatta, että viralliset vammaisuuden luokitusvaatimukset eivät täyty. Vammaisen henkilön tulisi osoittaa vammaisuutensa joko itse tai eri alojen asiantuntuntijoiden asiakirjojen avulla.

Aiemmin vammaisuus määriteltiin puhtaan lääketieteellisesti, kun nykyään pyrkimys on määritellä vammaisuus yksilön ja ympäristön välisen suhteen avulla. Tämä tarkoittaa, että ympäristön tulee sopeutua yksilöiden erilaisiin ominaisuuksiin ja tarpeisiin. Kuitenkin nykyäänkin, muun muassa erityisjärjestelyjä haettaessa, saattaa lääketieteellinen näkökulma voittaa ja opiskelujärjestelyihin liittyviä tarpeita arvioidaan puhtaasti lääkärintodistuksen perusteella. Tärkeää onkin, että vammainen henkilö painottaa voimakkaasti, että hän itse määrittelee lähtökohtaisesti oman vammaisuutensa ja erilaiset tarpeensa.

Perustuslaki

Perustuslain 6.2 §:n (731/1999 vp) mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. vammaisuuden perusteella. Kyse on ns. yleisestä syrjintäkiellosta. Vammaisuus mainittiin ensimmäisen kerran nimenomaisena kiellettynä syrjintäperusteena vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa. Syrjintäkielto koskee kaikkia vammaryhmiä. Tiukkaa määrittelyä vammaisuudesta ei perustuslakitasolla ole, joten sen voidaan olettaa olevan jossain määrin laajempi kuin esimerkiksi vammaispalvelulaissa. Esimerkiksi henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia tai luki-vaikeuksia, voivat vedota perustuslain 6.2 §:ään vaatiessaan erilaisia järjestelyjä opiskeluunsa liittyen.

Perustuslain 9 §:ssä turvataan Suomen kansalaisen ja maassa laillisesti oleskelevan ulkomaalaisen vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Usein vammaisten opiskelijoiden toimintaa korkeakouluissa rajoittavat esteet ovat fyysisiä. Perusoikeuskontekstissa tilannetta voidaan kuvata liikkumisvapauden loukkauksena. Yhdessä yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen kanssa liikkumisvapauden loukkaus johtaa vammaisten opiskelijoiden syrjintään, jos esimerkiksi luentosaliin pääsee vain portaita käyttäen ja opiskelija käyttää pyörätuolia.

Perustuslain 17.3 §:ssä viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Tulkkipalvelujen saaminen opintojen mahdollistamiseksi on joskus hankalaa ja tulkkitunteja on vaikea saada riittävästi kotikunnalta, joka ne korvaa. Vammainen opiskelija joutuu itse koville vaatiessaan palvelua, johon hänelle on oikeus. Korkeakoulun vammaisasioista vastaavan tulisi osata opastaa näiden palvelujen hakemisessa.

Vammaispalvelulaki

Alemmalla säädössystemaattisella tasolla vammaisten oikeuksien toteutumista edesauttaa vammaispalvelulaki (380/1987 vp), jossa vammaisen opiskelijan tukena ovat esimerkiksi vaikeavammaiselle myönnettävät kuljetuspalvelut opiskelumatkoihin.

Vammaispalvelulaki tarjoaa vammaisille oikeuden henkilökohtainen avustaja -tukitoimeen. Henkilökohtaista avustajaa käytetään opiskelussa hyvin yleisesti. Henkilökohtainen avustaja -tukitoimi on joustava ja kustannuksiltaankin edullinen tapa mahdollistaa vammaisen osallistuminen jokapäiväiseen elämään, kuten opiskeluun. Henkilökohtainen avustaja voi olla apuna fyysisessä liikkumisessa liikuntavammaisille, muistiinpanojen teossa näkövammaiselle tai kuulovammaiselle.

Vammaispalvelulain tarjoamat tulkkipalvelut ovat erittäin merkittävä osa kuulovammaisten, kuurojen ja kommunikaatiovaikeuksisten arkipäivän opiskelun järjestämistä. Tulkkipalvelu mahdollistaa osallistumisen normaalin opetuksen piirissä ja asettaa vammaiset tällä tavoin yhdenvertaisempaan asemaan muiden kanssa.

Vammaispalvelulain toteutumisessa on huomattavissa ja todennettavissa merkittäviä epäkohtia. Erityisen suurena ongelmana on alueellinen vaihtelu, joka johtuu kunnallisen itsehallinnon ja vammaisten oikeuksien konfliktitilanteista. Opiskelijat, joilla on eri kotikunta, voivat saada keskenään aivan eri määrän kuljetuspalveluja vaikka tarve olisi identtinen.

Yhdenvertaisuuslaki

Yhdenvertaisuuslailla (21/2004) saatettiin valtionsisäisesti voimaan kaksi EY-direktiiviä, joiden perustana oli Amsterdamin sopimuksen 13 artikla. Nämä kaksi direktiiviä ovat ns. rotusyrjintädirektiivi (2000/43/EY) ja ns. työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY). Direktiivien tekstit ja tulkintamateriaali tarjoavat lisäeväitä tulkittaessa yhdenvertaisuuslakia.

Laissa säädetään mm. vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltämisestä. Syrjinnän käsite on yhdenvertaisuuslaissa laaja ja kattaaa myös välillisen syrjinnän, josta usein on kyse vammaisten opiskelijoiden tilanteissa.

Yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaan esim. koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi. Mikäli koulutuksen tarjoaja tällaisessa tilanteessa laiminlyö ko. toimet, kyseessä on lain 6 §:ssä tarkoitettu syrjintä. Tällöin koulutukseen osallistuvalla on mahdollisuus nostaa kanne ja tuomioistuimella mahdollisuus määrätä vastaajalle maksettavaksi hyvitys, mikäli syrjintää katsottaisiin tapahtuneen. Hyvityksen määrä arvioidaan kokonaisvaltaisesti, muun muassa loukkauksen laadun, laajuuden ja keston perusteella. Enimmäismäärä hyvitykselle on 15 000 euroa. Yhdenvertaisuuslain 17 §:n mukaan todistustaakka on oletetun syrjinnän tilanteissa käänteinen eli vastaajan on osoitettava, ettei syrjintää ole tapahtunut.

Yhdenvertaisuuslaki on parantanut vammaisten opiskelijoiden asemaa. Nyt Suomessakin on keino viedä asiaansa eteenpäin oikeudellisissa menettelyissä, kun vammainen henkilö kokee itsensä syrjityksi. Mahdollisuus joutua maksamaan hyvitystä kannustaa koulutuksentarjoajaa ryhtymään mukauttamistoimiin myös ennakoivasti. Tärkeää olisi, että toimiin ryhdyttäisiin tai tapauksia oikeasti vietäisiin eteenpäin, eikä vain tyydyttäisi liialliseen sopimiseen tai hiljaisuuteen ja asioiden unohtamiseen. Yhdenvertaisuuslain alkutaipaleella ei ole vielä saatu oikeustapauksia vammaisten syrjintätilanteista.

Ongelmiakin lakiin liittyy. Mitä on pidettävä kohtuullisina toimina, tuleeko oikeuskäytäntö muodostamaan jopa euromääräisiä rajoja kohtuullisuuden arvioinnille? Toinen ongelma on lain valvonta. Hyvitystä vaadittaessa on turvauduttava kanteeseen yleisessä tuomioistuimessa, jolloin oikeudenkäyntikulut saattavat olla esteenä oikeusturvan käyttämiseen.

Hallinnollinen valitus

Päätökseen, joka koskee opiskelijan oikeutta tai velvollisuutta, voi hakea muutosta toimivaltaisessa hallinto-oikeudesta. Tällainen päätös on esimerkiksi erityisjärjestelyistä tehty hallintopäätös. Tärkeää on, että päätös vaaditaan kirjallisena ja perusteltuna.

Lopuksi

Vammaisten opiskelijoiden oikeudellinen asema on tällä hetkellä kokonaisuutena tarkastellen melko heikko. Erityisesti ongelmana on se, että oikeusturvakeinojen käyttäminen on korkean kynnyksen takana. Vaatii suuria ponnisteluja esimerkiksi tehdä rikosilmoitus ja lähteä mukaan rikosprosessiin, kun epäilee koulutuksen tarjoajan syyllistyvän syrjintärikokseen. Melko yleistä näissä tilanteissa on myös poliisi- ja syyttäjäviranomaisen perehtymättömyys syrjintärikoksen soveltamiseen vammaisuuden kontekstissa, jolloin asia ei etene oikeuskäsittelyyn asti.

Yhdenvertaisuuslain käytännön vakiintuminen ja tunnetuksi tuleminen tulee helpottamaan tilannetta omalta osaltaan, mutta silloinkin yksittäisen vammaisen opiskelijan asema on heikko. Lainsäädäntö toteuttaa yhdenvertaisuuslain kautta lainsäädännölle ominaista ohjaavaa vaikutusta. Toisaalta korkeakoulujen orastava oma-aloitteisuus ja opetusministeriön valvonta yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien toteuttamiseksi luovat tulevaisuuden kehitykselle hyvän pohjan.

Kirjoittajasta

Jukka Kumpuvuori on pyörätuolia käyttävä oikeustieteen opiskelija Turusta. Hän on työskennellyt erilaisissa vammaisten ihmisoikeuksiin keskittyneissä projekteissa ja on aktiivisesti mukana vammaisjärjestötoiminnassa.

Terhi Raitanen on toiminut viisi vuotta Pirkanmaan erilaiset oppijat ry:n sihteerinä ja Erilaisten oppijoiden liiton hallituksessa sen perustamisesta lähtien. Vapaaehtoisena luki-ohjaajana Terhi on tutustunut moniin korkeakouluopiskelijoihin, joilla on ollut kouluaikana tukiopetusta tai jotka epäilevät, että heillä itsellään on luki- tai oppimisvaikeus.

Terhi Raitanen toteaa, että jokainen opiskelija on yksilö. Joku hyötyy erityisesti kuulon kautta saatavasta informaatiosta ja käy mielellään luennoilla. Jollekin toiselle taas toiselle luennot tuntuvat olevan ajanhukkaa. Vahvuudet opiskelussa, kuten oppimisvaikeudetkin, ovat yksilöllisiä.
-Vaikeuksien tunnistaminen ja tieto siitä, mitä voi tehdä ovat tärkeitä. Erilaisten opiskelutekniikoiden ja oppimistrategioiden tunteminen olisi hyödyllistä.

Yleensä lukivaikeus hidastaa kirjoittamista, lukemista ja kielten opiskelua. Vaikutukset voivat olla hyvinkin laajoja.
-Kun opinnot hidastuvat, voi opintotuen saaminen katketa, ja on mentävä töihin. Kun kaikki aika menee opinnoissa ja töissä, ei yhteisöllisestä oppimisesta tai sosiaalisesta elämästä voi paljon puhua.

Terhi pitää tarpeellisena lisätä henkilöstön tietämystä lukivaikeudesta korkeakouluissa.
-Joskus käy niin, että kun lukivaikeudesta mainitsee, saa vaihtoehtona tehtäväkseen suuremmasta aineistosta laajemman työn.

Tiedon puutteen ohella tai sen taustalla on myös asenteellisia esteitä.
-Vieläkin tulee vastaan ajatus, ettei korkea-asteella voi olla lukivaikeuksia. Opiskelijaan ei luoteta vaan epäillään helppojen ratkaisujen hakemisesta, kun hän kertoo lukivaikeudestaan.

Terhin mukaan laitokselle ja opiskelijalle nykyistä paremmin sopivat järjestelyt löytyisivät helpommin, jos opettajat todella keskustelisivat opiskelijan kanssa ja kuuntelisivat opiskelijaa.
-On käynyt niinkin, että on epäilty lukivaikeuksisten opiskelijoiden älykkyyden riittämistä yliopisto-opiskeluun ja ehdotettu siirtymistä ammattikorkeakouluun. Siinäpä varsinainen stereotypioiden ryteikkö!

Tarpeellisia yksilöllisiä tukitoimia ovat esimerkiksi luentoaineistojen saaminen etukäteen, äänitysmahdollisuus, lisäaika tentteihin, tietokoneen käyttäminen kirjoittamiseen ja pidennetyt laina-ajat kirjastoissa. Tukitoimien saamiseksi korkeakouluissa tarvitaan yleensä todistus lukivaikeudesta.
-Ikävää on, että osalle korkeakouluopiskelijoista kotikunta ei kustanna lukitodistusta vaan opiskelija joutuu itse maksamaan sen .

Lisäksi ovat tärkeitä yhteisölliset kehittämistoimet.
-Näkyvyyttä on lisättävä ja hälvennettävä kielteisiä mielikuvia. Henkilöstön kehittäminen ja opiskelijoiden vertaistuki ovat tässä tärkeitä. Korkeakoulujen olisi hyvä myös verkostoitua yhteistyöhön kunnan eri toimijoiden, järjestöjen ja työnantajien kanssa.
Terhi Raitasen mukaan oppimisen esteiden poistamiseksi olisi monitahoista yhteistyötä kehitettävä elinikäisen oppimisen näkökulmasta.

Jan Hänninen aloitti tietotekniikan opinnot vuonna 1996. Maisterin paperit hän sai käteensä kesäkuussa. Riviopiskelijasta Hänninen poikkeaa kuitenkin siinä, että hän liikkuu pyörätuolilla, tarvitsee apua muistiinpanojen tekemisessä ja tenttijärjestelyissä sekä usein myös henkilökohtaisen avustajan.
- Varsinkin alkuaikoina liikkumiseni oli rajoitettua. Yliopistolla on kuitenkin koko ajan lisätty esteettömyyttä. Ja vammaisia opiskelijoitakin on nykyisin enemmän, pohtii Hänninen.

Tietotekniikan laitos on suhtautunut myönteisesti erilaiseen opiskelijaansa, ja erityisjärjestelyjä on tehty Hännisen tarpeiden mukaisesti. Ongelmiakin kuitenkin oli.
- Apua piti etsiä monen ihmisen takaa ja tieto oli hajallaan eri puolilla yliopistoa. Olisi hyvä, jos vammaisille opiskelijoille olisi parempi tukiverkosto. Myös oma tukihenkilö olisi hyvä olla olemassa, ehdottaa Hänninen.

Hänninen kuitenkin kiittää yliopistoa ennakkoluulottomuudesta.
- Vaikka aluksi olikin hankaluuksia, on palvelu aina ollut hyvää. Hän on iloinen maisterin papereistaan, sillä ne todistavat selviytymisestä muiden joukossa.
- Tämä on ollut sekä itselleni että laitokselle iso haaste. Onnistuminen palkitsee varmasti kaikki. Hänninen aloitti valmistumisensa jälkeen jatko-opinnot ja työskentelee samalla itsenäisenä yrittäjänä. Hänen tutkimuksensa liittyy neurotieteisiin.
- Tavoitteeni on viiden vuoden kuluttua tohtorinhattu, hän kertoo.

Nykyisin Hänninen asuu Kangasvuoressa tavallisessa vuokrakaksiossa. Opiskeluaikana hän asui Kortepohjassa, jossa pärjäsi hyvin.
- Joskus tosin saattoi olla pientä vääntöä siinä, että sai viikonloppuna hissinkorjaajan paikalle. Minä kun en pysty liikkumaan ilman sitä.
Hännisen mielestä esteettömyys löytyy ennen kaikkea ihmisen pään sisältä.
- Esteettömyys riippuu siitä, miten valmis ihminen on vastaanottamaan siihen liittyvät asiat ja toimenpiteet ja miten hän ottaa vammaiset ihmiset huomioon.

Erilaiset opiskelijat ovat voimavara

Jan Hänninen osallistui muun muassa lehtori Vesa Lappalaisen kursseille.
- Esimerkiksi ohjelmointikurssilla, jolle osallistuu noin 150 opiskelijaa, Jan istui eturivissä. Opettajalle oli mukavaa, kun Jan on niin välitön ja näyttää tunteensa. Näkee heti, milloin joku asia menee perille. Muista ei koskaan tiedä, kuuntelevatko he edes, Lappalainen naurahtaa.

Tehtäviä palautettaessa Hännisellä oli mukana avustaja, joka ymmärsi Janin puhetta paremmin.
- Avustajan käyttö sujui ihan hyvin, kun siihen tottui. Joskus oli hankaluuksia, kun avustajalle tietotekniikan käsitteet eivät olleet tuttuja. Käytimme kuitenkin paljon sähköpostia apuna, ja sen käyttö Janilta sujuu kuin keneltä tahansa opiskelijalta.

Lappalainen on opettanut myös näkövammaisia.
- Joskus luennolla on ollut opaskoirakin, joka kuunteli opetusta hiiren hiljaa. Erilaiset opiskelijat ovat Lappalaisen mielestä voimavara.
- Heitä ei pitäisi missään tapauksessa väheksyä, hän korostaa.

Hännisen tutorina toimi vuonna 1996 Eeva-Kaisa Rouhiainen. Hänen mielestään tärkeintä erilaisen opiskelijan ohjaamisessa on ennalta varautuminen.
- Janin tulosta ryhmääni tiesin ajoissa ja osasin suunnitella ohjelman sen mukaisesti - esimerkiksi varata huoneen, jonne ei tarvinnut mennä portaita pitkin. Muuten ryhmäläisiä on kohdeltava samalla tavoin. Ketään ei pidä hyysiä, Rouhiainen korostaa.

Myös korkeakouluopiskelijoilla ilmenee opiskeluun liittyviä vaikeuksia ja esteitä, joita voidaan helpottaa opintojen ohjauksella ja tuella. Polulla-projektissa rakennetaan toimintatapoja esteiden ja vaikeuksien voittamiseksi.   Kehittämistoimet kohdistuvat opintojen ohjaukseen ja opiskelussa tukemiseen, opiskelijahuoltoon sekä psykososiaalisen tuen järjestämiseen.

Polulla -projektin varsinaisen kohderyhmän muodostavat Diakonia-ammattikorkeakoulun, Diak Etelä -yksikön ja Laurea-ammattikorkeakoulun Vantaa-instituutin sosiaali-, terveys- ja kulttuurialan opiskelijat.  Hankkeessa toteutuu moniammatillinen verkostotyö: toimintojen kehittämiseen tarvitaan koko korkeakouluyhteisöä sekä mm. kunnallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Polulla-projektissa syntyy haasteita kohdanneiden opiskelijoiden ohjauksen kokonaiskuvaus.  Lisäksi projektissa tuotetaan materiaalia niin sanottujen yleisaineiden opetukseen ja ohjaukseen.

Marjaana Marttila toimii Polulla-hankkeen koordinaattorina ja Maarit Heusala kuraattorina Diakonia-ammattikorkeakoulusssa. He molemmat ovat kiinnostuneita opiskeluun ja oppimiseen liittyvistä haasteista ja ovat aloittaneet erityisopettajaopinnot.

Marttila ja Heusala ovat kohdanneet moninaisia oppimisen esteitä ja yleisimpiä niistä ovat lukemisen, kirjoittamisen ja hahmottamisen vaikeudet. Kasvavana ryhmänä he mainitsevat eri tavoin psyykkisesti oirehtivat opiskelijat. Opiskelijat kärsivät mm. masennuksesta, uupumuksesta, paniikkihäiriöistä sekä esiintymisjännityksestä.

Kuraattoritoiminnalle on tarvetta ja kysyntää myös korkeakouluissa. Opiskelijat ottavat yhteyttä kuraattoriin myös äkillisissä elämänkriiseissään, parisuhde- ja perheongelmissa sekä asumiseen ja talouteen liittyvissä asioissa. Lisäksi keskusteluja käydään identiteettiin (ammatillinen ja oma persoona) liittyvissä kysymyksissä.

Polulla-projektin myötä pyritään vaikuttamaan fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen esteettömyyden toteutumiseen korkeakouluissa. Tärkeää on esteettömyyttä edistävien ajatus- ja toimintamallien juurruttaminen ammattikorkeakouluympäristöön.

Haasteelliseksi koetaan oppilaitoksen ja verkostomaisen ammattikorkeakoulun opiskeluilmapiiri: kuinka siitä saadaan esteettömyyttä edistävä ja kaikkia opiskeluissaan kannustava. Tärkeänä pidetään, että päättäjätasolle saadaan tietoa ammattikorkeakouluopiskelijan arkitodellisuudesta.

Polulla-hankkeen kuluessa suurimmat onnistumisen kokemukset ja edistysaskeleet liittyvät opiskelijahuoltoryhmän toiminnan kehittymiseen. Merkittävää on ollut erilaisten tuki- ja ohjauspalveluiden rakentaminen koulutukseen: mm. lisäryhmät, lukitestaukset ja opintoterapeutin palvelut.

Lopuksi Marjaana ja Maarit toteavat, että haastattelemalla opiskelijoita saadaan ja saataisiin merkittävää tietoa sekä laajempaa näkemystä esteettömyyden edistämiseksi korkeakouluympäristöissä.

Lisätietoja POLULLA-hankkeesta:

• marjaana.marttila@diak.fi
• http://esrlomake.mol.fi/esrtiepa/kuvaus_S84355.html
• http://www.diak.fi/files/diak/Diaktori/Diaktori_3_2005.pdf (PDF-tiedosto 1 152kb)

Sami Virtanen toimii suunnittelijana Kuulonhuoltoliitossa Helsingissä. Yksi monista työn alla olevista hankkeista käsittelee esteetöntä opiskeluympäristöä. Jyväskyläläislähtöisen miehen intohimo koulutukseen ja oppimiseen liittyviin kysymyksiin tarttui mukaan kotikaupungista.
- Jyväskylässä koulukaupunkiajatus on vahvasti läsnä. Koulutus nähdään tärkeänä asiana ja siitä kumpuaa omakin kiinnostukseni koulutusolojen parantamiseen, Virtanen toteaa.

Virtanen on itse opiskellut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa talouden ja hallinnon koulutusohjelmassa 1990-luvun loppupuoliskon. Omat opiskelut sujuivat esteettömyysnäkökulmasta vaihtelevissa merkeissä. Virtanen kertoo, että äänen kantavuus ja äänenlaatu ovat huonoja isoissa auditorioissa, joita tietysti suurien ryhmäkokojen aikana tarvitaan.
- Monet luennoitsijat eivät käyttäneet mikrofonia ja kuuleminen oli sitäkin vaikeampaa, Virtanen pohtii.

Ammattikorkeakouluopinnoissa kielet ovat tärkeitä ja kieltenopettajien rooli korostuu.
- Toiset opettajat antoivat oppimiselle vaihtoehtoisia menetelmiä ja tapoja, mutta kaikkien kanssa ei ollut yhtä helppoa, Virtanen kertoo.

Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa huonokuuloisuus on aika- ja tilannekohtaista.
- Joissain keskusteluissa pysyy kärryillä, joissain ei. Harvoin tulee edes ajateltua, miten suuri merkitys epävirallisella kanssakäymisellä opiskelijaelämässä on. Kahvilat ja ruokapaikat ovat tärkeitä paikkoja sosiaaliselle kanssakäymiselle, mutta ne ovat usein myös kovin meluisia. Niissä keskustelun kulkua joutuu usein tarkistamaan, Virtanen selvittää.

Saavutettavia viestejä huonokuuloisillekin

Esteetön opiskeluympäristö -hanke päättyi vuoden 2005 lopussa, mutta töitä riittää tekevälle. Virtanen ahertaa Design for All -verkostossa, jota Suomessa koordinoi STAKES. Hän on myös jäsenenä Helsingin yliopiston esteettömyystyöryhmässä.
- Pyrin mahdollisimman laajasti seuraamaan esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyviä asioita ja yritän, käytettävissä olevan ajan puitteissa, seurata myös kansainvälisiä keskusteluja ja tapahtumia, Virtanen kertoo.

Myös viestinnän saavutettavuus on iso kysymys huonokuuloisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Suomenkielisten tv-ohjelmien tekstittäminen on tärkeää. Yleisradiossa tekstitetään joitain televisio-ohjelmia, mutta laajempaan toimintaan pyritään.
- Kampanjoimme suomenkielisten ohjelmien tekstittämisen lisäämiseksi koska harva tulee ajatelleeksi, kuinka laajaa yleisöä tekstitys palvelee. Ihmiset ikääntyvät ja monen kuulo huononee. Lisäksi tekstityksestä on apua maahanmuuttajien kielen oppimisessa ja jopa lasten lukemaan oppiminen tehostuu, kun kuullun apuna on teksti. Myös pienten lasten vanhemmat tietävät, miten mukava olisi joskus seurata suosikkiohjelmaa teksteistä, kun äänet täytyy sulkea lapsen unirauhan säilyttämiseksi, Virtanen huomauttaa.

Jos Virtasen päivä ei vielä täyty näistä hommista, niin uusi esteettömästä opiskelusta tietoa levittävä Esto-hanke sen viimeistään täyttää.
- Toimin Kynnys ry:n nuorisosihteeri Anna-Maria Urhosen kanssa koordinaattorina vasta alkaneessa Esto-hankkeessa. Suunnittelemme sisältöä seminaareihin ja liikutamme hanketta eteenpäin, Virtanen kertoo.

Asenteissa vielä viilaamisen varaa

Suurimmat haasteet esteettömyyden edistämiselle ovat Virtasen mukaan asenteissa.
- Jotenkin keskustelu aina vaan palaa asenneilmapiiriin. Yhdenvertaisuuslaki on tullut voimaan ja se voi antaa tukea ajattelutapaan, mutta arjen käytännöt ovat ihan eri asia. Laissa puhutaan, että oppilaitosten täytyy ryhtyä kohtuullisiin toimiin esteettömän opiskelun turvaamiseksi. Nyt yksi suuri kysymys on, mitä nämä kohtuulliset toimet ovat. Varsinainen keskustelu tästä asiasta on juuri aloitettu, sanoo Virtanen.

Virtasen mielestä yksi esteettömyyden haasteista on myös sen suppea määritelmä ihmisten ajattelussa. Esteettömyys korkeakouluympäristössä voi tarkoittaa esimerkiksi opintoasioiden, tilakysymysten, viestinnän sekä henkilöstökoulutuksen mieltämistä esteettömyystyöksi.
- Moni kuvittelee vieläkin, että esteettömyys liittyy pelkästään fyysiseen ympäristöön. Vaikka fyysinen ympäristö onkin tärkeä asia, pitäisi ihmisten tietoa lisätä siitä, missä muissa ympäristöissä esteisiin törmää. On lähdettävä siitä, miten esteettömyys tulkitaan strategisella tasolla ja miten se korkeakouluissa toimii toisaalta henkilöstön ja toisaalta opiskelijan näkökulmasta, Virtanen pohtii.

Suurimmat tähänastiset edistysaskeleet esteettömyystyössä liittyvät suomalaisen koulutuspolitiikan ratkaisuihin. Yhteistyöllä vammais- ja opiskelijajärjestöt ovat lähteneet viemään esteettömyysajattelua eteenpäin ja Suomen koulutuspolitiikasta vastaava ylin taho, opetusministeriö, on sitoutunut toimimaan esteettömyyden edistämiseksi.
- Olemme saaneet työllämme opetusministeriön ymmärtämään ja tiedostamaan, että asialla on suurempi merkitys ja laajuus, kuin mitä aikaisemmin on kuviteltu olevan. Kun hallinnon taso on saatu ymmärtämään asia ylhäältä päin ja toisaalta opiskelija- ja vammaisjärjestöt toimivat ketjun alapäässä, voidaan yrittää vaikuttaa esimerkiksi opetuksen järjestelyjen tasoon, Virtanen toteaa.

Sami Virtasen linkkivihjeet

• www.esteetonopiskelu.fi Huonokuuloisten esteettömän opiskelun tueksi rakennetut sivut.
• Huonokuuloinen opiskelija peruskoulun jälkeisissä opinnoissa -opas tarjoaa neuvoja ja käytännön vinkkejä opiskelun helpottamiseksi, opiskeluympäristön parantamiseksi ja esteetömyyden toteuttamiseksi. Oppaasta hyötyvät niin huonokuuloiset opiskelijat kuin heidän opettajansakin.
• Huonokuuloinen korkeakouluopiskelija - käytänteitä ja kokemuksia Esa Kalelan, Heidi Koiviston, Anneli Köysteen ja Sami Virtasen tutkimus selvittää huonokuuloisten nuorten integroitumista opiskeluympäristöön. Tutkimusraportti (pdf-tiedosto 804 kt).
• ESKU - Esteetön kuunteluympäristö -projekti
• TUPU - Tulkkipalvelujen kehittämisprojekti
• Moottorikorvat, Kuulonhuoltoliiton nuorisotoiminnan sivut